Käsirannekkeet kasvojen pesuun myynnissä kiinalaisessa Temu-verkkokaupassa. LEHTIKUVA/AADA PETÄJÄ

Kiinan verkkotavaran tuonti uhkaa jo työllisyyttä ja verotuloja

Kaupan liiton mukaan Suomi menettää merkittävästi verotuloja EU:n ulkopuolelta vyöryvän nettikaupan myötä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verotulojen menetyksen ohella EU:n ulkopuolinen etäkauppa uhkaa kotimaisen kaupan työllisyyttä, kuluttajaturvallisuutta ja kiertotaloutta. Ratkaisut löytyvät muun muassa etäkaupan valvonnasta, kuluttajien ostovoiman parantamisesta ja kotimaisen kaupan kilpailukyvyn vahvistamisesta, toteaa Kaupan liitto tiedotteessaan.

EU:n ulkopuolelta Suomeen verkon kautta virtaavan halpatavaran määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Vuonna 2024 Suomeen saapui yli 28 miljoonaa verkkokauppalähetystä, joista 98 prosenttia tuli Kiinasta.

Kaupan liitto teki laskelmia, jotka osoittavat, että kotimaisen erikoiskaupan Suomeen jättämä verokädenjälki on moninkertainen kiinalaiseen verkkokauppaan verrattuna.

Tullin tilaston mukaan vuonna 2024 Suomi sai EU:n ulkopuolelta tehdyistä alle 150 euron arvoisista verkko-ostoksista verotuloja vain 29,4 miljoonaa euroa. Jos nämä ostokset olisi tehty kotimaisista kaupoista, verokertymä olisi ollut jopa 324,2 miljoonaa euroa. Tämä on 11-kertainen nykytilanteeseen verrattuna.

Jos verkko-ostokset olisivat korvautuneet vain 30-prosenttisesti Suomesta tehdyillä ostoksilla, kotimaahan jäänyt verokertymä olisi ollut silloinkin 97,2 miljoonaa euroa eli yli kolminkertainen Suomen saamiin verotuottoihin verrattuna.

– Veromenetykset syntyvät, kun kuluttaja ohittaa kotimaisen työn ja yritystoiminnan kustannukset ostamalla tuotteita kiinalaisista verkkokaupoista, jotka eivät maksa Suomeen työn veroja tai yritysten maksamia yhteisöveroja, kertoo Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja.

Verotulojen menetyksen ohella EU:n ulkopuolinen etäkauppa laskee kotimaista työllisyyttä.

– EU:n ulkopuolisen etäkaupan aiheuttamat ongelmat koskettavat koko yhteiskuntaa. Halpatavaran ja tuoteväärennösten vyöry vaarantaa työllisyyttä, kiertotaloutta ja kuluttajansuojaa sekä kutistaa kaupan alan yritysten ja pääkonttorien määrää Suomessa, Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo.

Lisäksi monet tuotteet eivät täytä EU:n tuoteturvallisuusstandardeja, kuten Kaupan liiton tekemät koeostot sekä useiden eurooppalaisten kuluttajajärjestöjen tuoteturvallisuustestit osoittavat.

Panostetaan etäkaupan valvontaan

Kaupan liitto löytää etäkaupan aiheuttamiin ongelmiin ratkaisuja sekä EU:sta että kotimaasta.

Luodon mielestä verkon markkinapaikoille täytyisi asettaa enemmän vastuuta myytävistä tuotteista ja palveluista, ja komissiolla pitäisi olla laajemmat toimivaltuudet EU:n ulkopuolisen verkkokaupan markkinavalvontaan.

– Alustat pitäisi tuoda myös nykyistä vahvemmin tuottajavastuun piiriin. Lisäksi EU:n ulkopuolelta hankittujen tavaroiden 150 euron tullivapausrajan poistoa tulee kiirehtiä.

Kotimaassa puolestaan pitäisi keventää työn verotusta pitkäjänteisesti kaikilla tulotasoilla, sillä se vahvistaisi kuluttajien ostovoimaa ja tukisi Suomessa toimivan ja työllistävän kaupan kilpailukykyä. Lisäksi valvontaviranomaisten resursseja tulisi kohdentaa etäkaupan valvontaan.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)