Verkkouutiset

Rahtialus Lianyungangin satamassa Kiinassa. AFP / LEHTIKUVA / STR

Kiina kiristää otettaan lännestä

Rakennetut merireitit ovat osa uutta Silkkitietä, jolla maa vahvistaa kauppapoliittista vaikutusvaltaansa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hampurin satama ja sen kiinalaisomisteinen kumppani tähtäävät useiden Silkkitie-nimeä kantavien projektien toteuttamiseen Kreikassa, Puolassa ja muualla Euroopassa. The Timesin mukaan tiedot ovat vuotaneesta Saksan hallituksen raportista.

Lokakuussa Saksan liittokansleri Olaf Scholz hyväksyi kaupan, jossa 25 prosenttia yhden Hampurin sataman terminaalin osakkeista myytiin kiinalaiselle suuryhtiö Coscolle. Kuusi Scholzin ministeriä vastusti kauppaa vedoten Kiinan kasvavaan jalansijaan Saksan kriittisen infrastruktuurin hallinnassa. Scholzin mukaan kauppa ei kuitenkaan anna kiinalaisyhtiölle huomattavaa vaikutusvaltaa.

Cosco omistaa tällä hetkellä suuria osuuksia satamista esimerkiksi Espanjassa ja Belgiassa. Ateenan sataman yhtiö omistaa kokonaan. Saksan valtiovarainministeriö uskoo, että yhtiö tähtää toimintansa laajentamiseen muun muassa Itämerellä sekä Välimerellä, esimerkiksi Gdanskin satamassa Puolassa.

Vuotaneen asiakirjan mukaan yhteisprojektin tavoite on laajentaa ’’Uuden Silkkitien’’ kauppareitit kaikkialle Eurooppaan, mukaan lukien Duisburgin jokisatama Saksassa.

Raportissa todetaan lisäksi, että Kiina tähtää läsnäolonsa pysyvään lisäämiseen globaalin merenkulun infrastruktuurin strategisissa solmukohdissa.

Saksan hallinnossa maan suhtautuminen Kiinaan jakaa mielipiteitä. Maan vihreiden johtama ulkoministeriö painottaa Pekingin ihmisoikeusloukkausten kritisoimista, kun taas liittokansleri Scholz korostaa dialogin käymistä myös ’’demokraattisen mukavuusalueen’’ ulkopuolella.

Scholz perustelee lausuntoaan sillä, ettei maailman tule antaa luisua uudelleen kylmän sodan blokkiasetelmaan, jossa vastakkain olisivat tällä kertaa Yhdysvallat ja Kiina.

Kiinan vaikutusvaltaa Euroopassa tulee kuitenkin tarkastella kriittisesti. Tutkimusten mukaan Huawei toimitti kaikessa hiljaisuudessa lähes 60 prosenttia Saksan uuden 5G-verkon komponenteista, lisäten täten huomattavasti teknistä läsnäoloaan EU:n ytimessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)