Venäläisiä sotilaita. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Kiina haluaa Euroopalle vaarallisen Venäjän

Tutkijan mukaan kiinalaiset haluavat luoda kahden rintaman haasteen USA:lle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tanskalainen politiikan tutkija, sota-asiantuntija Liselotte Odgaard varoittaa virolaisen Postimees -lehden haastattelussa Kiinasta.

– Arvioni mukaan Kiina on suuri uhka käytännössä kaikilla aloilla. Ei välttämättä yksin vaan Venäjän kanssa tehtävän yhteistyön kautta. Kiinan ja Venäjän yhteisharjoitukset ovat lisääntyneet arktisella alueella, Itämerellä ja Välimerellä, Odgaard kertoo.

Uhka ei kuitenkaan hänen mukaansa johdu sitä, että Kiina olisi pyrkimässä sotilaalliseksi voimaksi Euroopassa.

– Kiina auttaa Venäjää taloudellisesti, teknologisesti ja rahallisesti. He yrittävät varmistaa, että Venäjä muodostaa yhä sotilaallisen uhan Euroopalle. Syynä tähän on halu luoda kahden rintaman dilemma Yhdysvaltain liittolaisjärjestelmälle. Ainoa tapa, jolla Kiina voi tämän tehdä, on yhteistyö Venäjän kanssa, tutkija sanoo.

– Kiina haluaa Venäjän tekevän likaisen työn.

Kiinan on väitetty tarjonneen myös sotilaallista apua Venäjälle. Tutkija arvioi, että Kiinan pääasiallinen tuki on taloudellista. Kiina voi auttaa myös huippuluokan logistiikkajärjestelmällään Venäjää.

– Kiina auttaa Venäjää epäsuoralla tavalla, joka ei vaikuta suoraan vihamieliseltä, Odgaard sanoo.

– He eivät tietenkään voi ennustaa, kaatuuko Venäjän hallinto, mutta he tekevät parhaansa auttaakseen sitä pysymään vallassa. Ja he tekevät parhaansa, jotta Venäjä voisi pysyä uhkana – myös sotilaallisesti – Euroopalle.

Ukrainan sodasta Kiina ei kuitenkaan tutkijan mukaan pidä.

– Heille tämä on pahinta. Olen varma, että kulissien takana Venäjää yritetään painostaa lopettamaan tämä projekti, tutkija arvioi.

– Mutta Venäjällä on omat suunnitelmansa, eikä Kiina yritä yhdistää geostrategisia suunnitelmiaan heidän omiinsa. Kiinan tärkein strateginen suunnitelma koskee Intian ja Tyynenmeren aluetta.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)