Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen mukaan näyttää selvältä, että kokoomus ja SDP tulevat kilpailemaan kevään alue- ja kuntavaalien voitosta.
Hän viittaa tänään julkaistuun Ylen gallupiin. Sen mukaan SDP ja kokoomus tulevat olemaan molempien vaalien suosituimmat puolueet.
– Kärkipaikkaa tammikuussa tehdyssä gallupissa kuntavaalien osalta piti SDP 22 prosentin kannatuksella. Kokoomus on kakkosena reilusti alle virhemarginaalin päässä 20,8 prosentissa. Käytännössä siis kärkikaksikko voi tässä tilanteessa olla kumpi tahansa ja kaikissa tilanteissa kisa kuntavaalien voitosta tullee olemaan tiukka, Heinonen toteaa blogissaan.
Kuntavaalien kolmossijasta kilpailevat kyselyn mukaan keskusta ja perussuomalaiset.
– Keskusta voitti kisan neljä vuotta sitten ja samalta tilanne näyttää nytkin. Toinen samanlainen taistelupari on vihreät ja vasemmistoliitto ja tässäkin kisassa ero mitataan nyt prosentinkymmenyksissä.
Aluevaaleissa tilanne on Heinosen mukaan samankaltainen.
– SDP:n kannatus on edellisvaaleista nousussa ja puolue pitää kärkipaikkaa tammikuun gallupissa myös aluevaalien osalta. Kokoomus on kakkosena reilun 20 prosentin kannatuksella, missä pienoista laskua edellisvaalien maalitulokseen. Kisa ykköspaikasta aluevaaleissakin on siis mielenkiintoinen ja kärkikaksikko mahtuu näissäkin selvästi virhemarginaalin sisään.
Keskustan kannatus aluevaaleissa kuitenkin näyttää olevan laskussa. Gallupissa puolueen kannatus on laskenut 0,8 prosenttiyksikköä edellisistä aluevaaleista. Heinonen pitää tilannetta yllättävänä.
– Toisaalta tulosta ehkä selittää se, että nykyisen soten ongelmat ja palveluiden haasteet ovat isolta osin juurin nykyisen keskustan sote-mallin myötä tulleita. Monessa paikassa tilanne nähdään SDP:n ja keskustan luoman aluehallinnon myötä vanhaa mallia huonompana muun muassa lähipalveluiden karatessa yhä kauemmaksi.
Tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava, että kuntavaalien osalta virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä ja aluevaalien osalta 2,2 prosenttiyksikköä.
– Eli tilanne voi todellakin olla hyvinkin toisenlainen. Lopputulos nähdäänkin vasta huhtikuun vaalipäivän iltana, mutta sitä ennen merkittävässä roolissa näissä kisoissa tullee olemaan ehdokasasettelu.
– Molemmat vaalit, niin kuntavaalit kuin aluevaalitkin, tullaan isolta osin voittamaan jo ehdokasasettelussa. Ratkaisevan tärkeää onkin, kumpi puolueista, SDP vai kokoomus pystyy vaaleihin paremmat ja myös määrällisesti laajemmat ehdokaslistat kokoamaan, Heinonen kirjoittaa.