Varsinais-Suomen Salossa mitattiin keskiviikkona kello 14.10 mennessä 17,7 asteen lämpötila, Foreca kertoo.
Kyseessä on vuoden korkein lämpötila tähän mennessä.
Raumalla on ollut keskiviikkona 17,5 astetta ja Turussa 17,0 astetta. Lämpötilat voivat kohota edelleen iltapäivän mittaan.
Aiempi vuoden korkein lukema oli Salossa tiistaina 11. huhtikuuta mitattu 15,2 astetta.
Korkeapaine pitää sään loppuviikolla enimmäkseen poutaisena ja aurinkoisena. Sää kuitenkin viilenee keskiviikon lukemista.
– Lähipäivinä idästä virtaa Suomeen viileämpää ilmaa. Päivälämpötilat jäävät enimmäkseen 10 asteen alapuolelle. Lisäksi torstai ja perjantai ovat maan etelä- ja keskiosassa tuulisempia päiviä. Puuskissa itätuuli on navakkaa, paikoin jopa kovaa, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela blogissa.
Torstaina sää on laajalti aurinkoista, mutta maan etelä- ja lounaisosassa on pilvisempää. Lounaassa voi tulla torstain aikana paikallisia sadekuuroja. Perjantaina pilvisyys vähenee myös lounaassa ja etelässä.
Viikonloppu on tämän hetken ennusteen mukaan pääosin heikkotuulinen ja laajalti aurinkoinen.
– Sunnuntaina päivälämpötila kohoaa taas vähän laajemmin 10 ja 12 asteen välille, Joonas Koskela ennustaa.
Vuoden tähän asti korkein lukema meni taas uusiksi: Jo lähes 18 astetta – katso myös loppuviikon ennuste – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/iQ9csfwXVO #forecasuomi #sää #kevät #huhtikuu
— Foreca Suomi (@forecasuomi) April 12, 2023