SDP:n kesäkokouksen viestintäsuunnitelma muuttui lennossa, kun Iltalehti uutisoi Sanna Marinin osallistumisesta bileisiin, joista levisi videomateriaalia someen. Vaikuttaa siltä, että juhlimiseen liittyvälle kohujulkisuudelle ei tule tällä pääministerikaudella loppua.
Kirjoitin alkukesästä, millaisista asetelmista viisi hallituspuoluetta lähtee ensi kevään eduskuntavaaleihin. SDP:n osalta totesin menestyksen olevan yhden kortin varassa – Sanna Marinin.
Viestintä on tietenkin harkittua henkilöbrändäystä. Mitä tunnetumpi ja merkittävämpi poliitikko, sitä enemmän harkintaa. Jos väitetään, että pääministerin someviestintä ei olisi harkittua, herää kysymys, mitä muita osa-alueita tehtävänhoidossa jätetään sattuman varaan.
Iltalehden uutisen myötä pohdituttaa, miksi Marin ottaa riskin juhlimalla sellaisessa porukassa, josta vuodetaan videomateriaalia someen? Pääministerin ei sallita tekevän arviointivirheitä sen enempää neuvottelutilanteessa, eduskunnan suuressa salissa kuin vapaa-ajallakaan.
Politiikan tutkija Johanna Vuorelma nosti Twitterissä esiin kiinnostavan näkökulman liittyen pääministerin verkostojen tarkasteluun. Hänen mukaansa näyttää siltä, että somevaikuttajilla, laulajilla ja tosi-tv-tähdillä on poikkeuksellinen väylä vallan liepeille.
On tietenkin niin, että pääministeri tapaa työssään lukuisia eri ammattiryhmien edustajia ja monenlaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia. Näin pitääkin olla. On kuitenkin hyvä erottaa viralliset ja epäviralliset kohtaamiset – työaika ja vapaa-aika. Sekä ennen muuta se, miten tapaamisista kerrotaan julkisuuteen.
Voisi kuvitella, että pääministerin pakeille on kireän aikataulun vuoksi vaikea päästä jopa omien. Koetaanko SDP:n sisällä pääministerin olevan helposti saavutettavissa – jos on asiaa Marinille, löytyykö keskusteluaikaa puolueen edustajille vaiko ei? Jos ei, saattaa SDP:n toimijoita harmittaa katsoa, kuinka aikaa riittää muille, mutta ei omille.
SDP:sta löytynee Marinin viestinnällisen presenssin puolustajia ja arvostelijoita. Toistaiseksi jälkimmäinen ryhmä on pidättäytynyt julkisesta kritisoinnista.
Kestääkö puolueen jäsenistön ja kannattajakunnan kantti arvaamattomuutta, joka pääministerin julkisuuskuvaan ja siitä syntyvään julkiseen keskusteluun liittyy?
Vai pulpahtaako puolueen sisäinen kriittisyys jossain vaiheessa pintaan? Eduskuntavaalimenestyksen kannalta yksi onnistumisen tae on joukkojen yhtenäisyys. SDP:ssä epäilemättä joudutaan panostamaan omien rauhoittelemiseen selittämällä pääministerin ympärillä käytävää keskustelua parhain päin.
Ja kun SDP:n jäsenistö järjestää kansalaisille tilaisuuden, riittääkö eduskuntavaaliehdokkailla tukitiimeineen innostusta vastailla äänestäjien kysymyksiin Sanna Marinin toiminnasta? Saattaa olla epämotivoivaa, jos kiinnostus demareiden linjauksiin on laimeaa huomion kiinnittyessä puheenjohtajaan henkilönä.
Viimeisimmän bilevideon myötä SDP:n järjestöväelle tuskin kannattaa antaa takeita siitä, ettei puolueen puheenjohtaja enää jatkossa osallistu vastaaviin juhliin ja ettei toiminnastaan syntyisi uusia samankaltaisia keskusteluja.
Sen sijaan porukat täytynee saada vakuuttuneeksi siitä, että Sanna Marin valitsemallaan vapaa-ajanviettotyylillään on luottamuksen arvoinen puolueen johtaja. Ja että riippumatta tulevista kohuista, väki tukee ja puolustaa keulakuvaansa epäröimättä hetkeäkään ainakin huhtikuun alkuun saakka.
Työ puolueen yhtenäisenä pitämiseen kuitenkin aina vaikeutuu ensinnäkin silloin, kun vaalit lähestyvät ja toisekseen gallupien laskiessa. Ja vaikka Marinin henkilökohtainen suosio olisi poliitikoista ennätyksellinen korkealla, ei missään puolueessa koskaan kaikki ole tyytyväisiä istuvaan johtoon.
Mitä kuumempaa, sitä herkemmin sauna palaa.
