Verkkouutiset

Sanna Marinin Instagram-päivitys sunnuntaina 19. kesäkuuta 2022.

Ollaanko SDP:ssa Sanna Marinin julkisuuskuvan takana?

Blogi

Kirjoittaja ihmettelee hallituspuolueiden vaalivalmistautumista.
Sini Ruohonen
Sini Ruohonen
Kirjoittaja on Ajatuspaja Toivon toiminnanjohtaja ja valtiotieteiden maisteri.

SDP:n mahdollisuudet ja uhat vaalimenestykseen kiteytyvät yhteen henkilöön. Sanna Mariniin. Hänen henkilöbrändinsä ja suosionsa ovat jatkuvana puheenaiheena ja henkilökohtainen kannatus – tai pikemminkin suosio – lävistää puoluerajoja.

Sanna Marinista puhutaan yhtä paljon kuin monarkeista ja samalla iltapäivälehtityylillä. Monet paheksuvat esimerkiksi pukeutumisia ja monet yltyvät paheksunnasta pääministeriä hehkuttamaan. Siinä Marin on onnistunut, että suomalaisen poliitikon työ näyttää kenties ensi kerran ”coolilta”. Ehkä nuoret innostuvat lajista, mikä on erinomaista.

Mutta demarit ja Marin. Tarvitseeko puoluejohtajan ja kentän samaistua toisiinsa? Ei välttämättä, mutta huomionarvoista kuitenkin on, että nimenomaan Sanna Marinin johtaman puolueen niin kannattajien, jäsenien kuin vaikuttajien keski-ikä on puoluekentän korkein. Ollaanko puolueen sisällä Marinin julkisuuskuvan takana vai pidättäydytäänkö kritiikistä, kunnes kannatus notkahtaa?

Puolueiden sisäisten ristiriitojen julkinen möyhentäminen tuppaa korreloimaan käänteisesti gallupien kanssa.

Keskustan puoluekokouksesta kuului puoluetta verrattaneen saunaan. Olikohan sauna palamassa tai kytemässä, ja oliko puu- vai sähkökiuas? Ehkä kuitenkin moderni infrapuna – lasiseinäinen mukasauna, joka hehkuu hallitustovereiden lämpöä. Hiki tullee vähemmästäkin.

Kepun alennustilaa analysoitiin lehdistössä niin, että kannatus ei kasva, koska ideologia on kadoksissa. Olen eri mieltä. Linja on selkeä, mutta kannatus laskee, sillä äänestäjät yksinkertaisesti katoavat kaupungistumisen myötä. Keskustan kannatus on suurimmissa kaupungeissa keskimäärin seitsemän prosenttia.

Annika Saarikko on erinomainen puoluejohtaja ainakin aidan viereltä katsottuna. Mutta sekään ei riitä, jos ainoat laajemmin koko kansaa puhuttelevat aiheet liittyvät huoltovarmuuteen (tark. ruokaan). Talouspolitiikassa ei liene tämän hallitustaipaleen jälkeen porvareiden silmissä uskottavuutta. Eikä ulkopolitiikastakaan oikein millään löydy keskustan omaa ”tone of voicea”.

Vihreillä on useampi ongelma. Johtajuus on epäselvää – niin puoluejohtajan pestiä kuin ministereiden salkkuja on kierrätetty tiuhaan. Edes aktiivisimmat politiikan penkkiurheilijat eivät meinaa pysyä perässä, kuka puolueessa vastaa mistäkin. Osaltaan vaikeuskerrointa lisää se, että vihreiden kärkihahmot ovat sosiodemografisesti melko lähellä toisiaan.

Toinen ongelma liittyy edelliseen. Puolueen alati voimistunut sukupuolittuneisuus. Viime vuoden kuntavaaleissa vihreät ei saanut yhtäkään alle 30-vuotiasta miesvaltuutettua suurimpien kaupunkien valtuustoihin. Sama trendi jatkui aluevaaleissa – hyvinvointialueilla on yhteensä 16 alle 30-vuotiasta vihreää valtuutettua. Heistä yksi on mies. Kasvaakseen takaisin suurimpien puolueiden joukkoon, sukupuolijaon pitäisi olla tasaisempi.

Poliittisista sisällöistä edelleen vain ympäristöön liittyvät teemat ovat selkeästi vihreiden vahvuus. Puoluekokouksen sunnuntailisäkohu osoitti esimerkiksi sen, että talouspolitiikassa puolueen isompi linja puuttuu – tai ainakaan sitä ei osata viestiä.

Ongelmallista on, että nykyään muutkin puolueet ovat uskottavia esittämään ilmastopoliittisia ratkaisuja. Monet oikeistolaisemmat ajattelijat ja ajatukset ovat vihreissä marginaalissa, jolloin vastaukset yhteiskunnallisiin ongelmiin lausutaan kuin yhdestä suusta vasemmiston kanssa.

Puolueet joutuvat aika ajoin identiteettikriisin. Näiden eduskuntavaalien alla kysymys kuuluu: Mihin tarvitaan vihreitä?

Vasemmistoliiton kohdalla hämmentää eräs seikka. Niin valovoimainen ja kiistatta puolueen imagoa ja yhtenäisyyttä vahvistanut hahmo kuin Li Andersson onkin, vasemmistoliitto ei ole kyennyt nostamaan 2000-luvulla vaalikannatustaan yli 10 prosentin.

Eli kevään tulevaa taistoa ajatellen lienee selvää, että kovin Li-hypetys on jo taittunut ja osaltaan sitä syö Sanna Marinin suosio. Andersson on myös ilmoittanut jättävänsä puoluejohtajan pestin vaalien jälkeen. Miten käy vasemmistoliiton johtajavaihdoksen jälkeen?

RKP saanee kuulla vaalien alla terävää kritiikkiä porvaripuolueilta osallistumisestaan vasemmistohallituksen rahanjakopolitiikkaan. Tuskin tällä keskustelulla on kuitenkaan kovin suurta merkitystä puolueen kannatukseen, jonka vaihteluväli 2000-luvun eduskuntavaaleissa on ollut 4,28–4,88 prosentissa.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta

Suosittelemme

MAINOS