Keskustajohtaja KL:lle: Julkisen talouden vakauttaminen kahden vaalikauden urakka

Annika Saarikolla on kolme reunaehtoa julkisen talouden sopeuttamiseen tulevina vuosina.
Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko. LEHTIKUVA/MIKKO STIG
Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko arvioi Kauppalehdessä, että julkisen talouden vakauttaminen tulee olemaan kahden vaalikauden urakka.

– Ensimmäinen perussääntö pitää olla, että uusista suurista menonlisäyksistä on pidättäydyttävä, hän sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Saarikon mukaan hyvinvointiyhteiskunta on tullut sellaiselle laidalle, ettei se voi enää nykyisestä kasvaa.

– Meillä ei ole siihen varaa, koska työikäisiä ihmisiä on vähemmän.

Valtiovarainministerin mukaan talouden kasvuedellytyksistä pitää huolehtia ja lisäpanostuksista tutkimukseen ja tuotekehitykseen on pidettävä kiinni.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kolmas Saarikon reunaehto sopeutustoimissa on, että pitää arvioida, missä raha on vaikuttavinta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos viime vuosikymmenellä on lisätty rahaa johonkin palveluun, nyt on oikea aika arvioida, onko sillä saatu toivottu tulos.

– Onko hyvinvointi lisääntynyt tai menot jostakin muualta vähentyneet, Saarikko sanoo Kauppalehdelle.

Hän myöntää, että kyse on myös itsekriittisestä arvioinnista, sillä keskusta on istunut hallituksessa tällä ja viime vaalikaudella.

Sitran yliasiamies vaatii yhteisymmärrystä poliittisesti latautuneesta aiheesta.
Suurin osa vastanneista toivoi SDP:tä seuraavaan hallitukseen.
Uusi tuki korvaisi esikoisen lapsilisän ensimmäisen kolmen vuoden ajan.
Mainos