– Kahtiajako on muutenkin kansakunnan kuva – mutta ei onneksi koko kuva. Kodeissa ja työpaikoilla on paljon maltillisia keskellä olijoita, jotka odottavat meiltä päättäjiltä sopimis- ja yhteistyökykyä. Hallituksessa, eduskunnassa ja juuri nyt työmarkkinoilla, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoi ryhmäpuheenvuorossa pääministerin ilmoituksesta hallituksen politiikasta vuonna 2024.
Hän totesi, että mitä kauemmin junttura jatkuu, sitä hankalammaksi tavallisten ihmisten arki käy.
– Hallitus ja Hakaniemi, Suomi huutaa sovintoa. Te pysäytätte Suomen. Keskustan mielestä tämä maa on liian arvokas riideltäväksi rikki, Saarikko kuulutti.
Hän huomautti, että sosiaali- ja terveysministeri esitti jo julkisuudessa yhteistyötä sairaaloiden osalta.
– Olemme valmiita vaikka heti yhdessä korjaamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kiistattomia puutteita, parantamaan viime vaalikaudella tehtyä lainsäädäntöä ja ylipäätään turvaamaan palvelut jokaiselle suomalaiselle koko maassa.
– Sen sijaan neuvoloiden, perhekeskusten, terveysasemien, hoivakotien ja muiden lähipalvelujen alasajolle sekä sairaaloiden keskittämiselle sanomme kiitos ei. Se on vastoin kaikkea sitä, mikä keskustalle on tärkeää, Saarikko jatkoi.
Saarikon mukaan keskusta on myös valmis vaikka heti yhteistyöhön Suomen pitkältä ajalta juontuvien talous- ja velkaongelmien ratkaisemiseksi – presidentti Sauli Niinistön linjalla.
– Se tarkoittaisi, että me yhdessä sovimme tässä maassa tulevina vuosina harjoitettavan talouspolitiikan päälinjat: veroasteen tason, menojen tason ja ennen muuta kasvun kaavan.
Saarikon mielestä hallituksen talouspolitiikassanne on neljä merkittävää virhettä. Ja siksikin Suomi on nyt pinteessä.
– Olitte väärässä, kun ette hallitusohjelmassa käyttäneet verotusta talouden kuntoon laittamiseksi, vaikka veropohjasta lohkeaa pois miljardeja tulevina vuosina. Sen sijaan te kevensitte veroja hyvätuloisille ja asuntosijoittajille. Te unohditte oikeudentunnon.
– Te kuvittelitte, että sosiaali- ja terveyspalveluista olisi löydettävissä ylimääräisiä säästöjä miljardi poikineen. Maassa, jonka väki vanhenee, jossa välimatkat ovat pitkiä ja kaikista on luvattu pitää huolta. Nyt joudutte peruuttamaan.
– Te laiminlöitte talouskasvun. Vain se pelastaa Suomen huomisen paremmaksi. Maa on taantumassa, teidän ratkaisunne on tunnin juna – siinä kaikki. Me tiedämme, että koko maa tarvitsee yrityksiä, investointeja, ja työntekijöitä, myös ulkomailta.
– Työmarkkinoiden levottomuus ja jyräämällä ajettu hallituksen linja on maksanut nyt jo yrityksille lakkoina miljardin. Hallitusohjelman tavoite työllisyyden nousun parin miljardin hyödyistä taloudelle uhkaa karata yhä kauemmas. Työllisten määrä ei nyt kasva, se pienenee, Saarikko listasi.
Keskustan puheenjohtaja toivoi kuulevansa sanansa pääministeri Petteri Orpolle (kok.) osoittaen, myönnättekö nämä virheet ja aiotteko tehdä asialle jotain.
– Ne nimittäin voi myös korjata. On teidän valintanne, alatteko katsomaan eteenpäin, vai tuijotatteko taaksepäin.