Isompia hankintoja lykätään tällä hetkellä, suomalaiset kertoivat kyselyssä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Keskituloisten huoli rahojen riittävyydestä kasvaa

Huoli on noussut jyrkästi jo kahtena vuonna peräkkäin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kahdessa vuodessa keskituloisten huoli rahojen riittävyydestä on pompannut ennätyslukemiin, käy ilmi Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2023 -tutkimuksesta.

Jo joka toinen (51 %) keskituloinen suomalainen on vähintään kerran kuukaudessa huolissaan siitä, saako rahat riittämään kaikkeen tarvittavaan. Keskituloisten huoli rahojen riittävyydestä kasvaa tuloluokkien välisessä vertailussa jyrkimmin jo toista vuotta peräjälkeen.

Vuosi sitten rahojen riittäminen huoletti vähintään kerran kuukaudessa 46 prosenttia keskituloisista ja kaksi vuotta sitten vain 36 prosenttia. Kyselyssä keskituloisiksi katsotaan henkilöt, joiden bruttotulot vuodessa ovat 27 000–53 999 euroa.

– Suomalaiset keskituloiset näyttävät sopeutuneen elämän perustarpeiden kuten asumisen, ruoan ja energian hintojen nousuun lykkäämällä esimerkiksi huonekalu- ja kodinkonehankintoja. Vaikka huoli raha-asioista on lisääntynyt, valtaosa keskituloisista suhtautuukin edelleen omaan talouteensa ainakin jossain määrin luottavaisesti, kertoo Danske Bankin Suomen henkilöasiakasliiketoiminnan vt. johtaja Janne Lassila tiedotteessa.

Eniten säännöllistä taloushuolta keskituloiset kokevat rahojen käyttökohteista kuten vuokrasta, ruuasta ja muista arjen menoista. Näistä säännöllistä huolta kokee lähes joka neljäs (23 %) keskituloinen.

Toiseksi eniten säännöllistä huolta keskituloisille aiheuttavat tulot (20 %). Tulojen ja menojen yhteensovittamisen kokeekin vaikeaksi jo joka neljäs (26 %) keskituloinen.

Vaikka muutos on ollut voimakkainta keskituloisilla, huoli rahojen riittävyydestä on lisääntynyt selvästi myös pieni- ja suurituloisten keskuudessa viimeisen kahden vuoden aikana.

Eniten huolta rahojen riittävyydestä on pienituloisilla, joista 72 prosenttia (2022: 69 %; 2021: 64 %) on huolissaan ainakin kerran kuukaudessa.

Suurituloisissa kuukausittainen huoli rahasta koskettaa 34:ää prosenttia (2022: 29 %; 2021: 28 %).
Danske Bank on tehnyt Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksia vuodesta 2018 asti.

Tällä kertaa kyselytutkimukseen vastasi 3021 suomalaista ja kaikissa Pohjoismaissa vastaajia oli yhteensä 6043. Aineisto kerättiin 24.2.–10.3.2023. Kyselytutkimuksen toteutti YouGov Finland Danske Bankin toimeksiannosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)