Verkkouutiset

Tämän vuoden aikana päivittäistavaroiden hinnat ovat nousseet reilusti. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kesäkuussa elintarvikkeiden hinnat nousivat lähes 11 prosenttia

Päivittäistavaroiden hinnat ovat nousseet muita kuluttajahintoja enemmän.

Päivittäistavarakaupoissa myytävien tuotteiden hintakehitystä kuvaavan hintaindeksin mukaan päivittäistavaroiden hinnat nousivat kesäkuussa 9,0 prosenttia vuoden 2021 kesäkuusta, kertoo Päivittäistavarakauppa ry.

Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat kesäkuussa kaikkiaan 10,9 prosenttia.

Vuoden 2021 kesäkuuhun verrattuna alkoholijuomien ja tupakan hinnat nousivat 3,7 prosenttia ja käyttötavaroiden hinnat 5,0 prosenttia.

Kaikkien kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli kesäkuussa 7,8 %. Toukokuussa inflaatio oli 7,0 %. Inflaatiota on lisännyt muun muassa polttoaineiden ja sähkön hinnan noususta.

– Kesäkuussa elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hintojen nousu kiihtyi entisestään, ja oli jo lähes 11 prosenttia. Näin suuri hinnannousu on muuttanut ostokäyttäytymistä osalla kuluttajista. Tämä näkyy tarjousten suosimisena ja kaupan omien merkkien myynnin kasvuna, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)