Japanissa sijaitsevan Ichinomiyan kaupungin osa-aikainen työntekijä on erotettu tehtävästään virka-auton luvattoman käytön vuoksi.
Kaupunki katsoo, että mies käytti virka-autoa työajalla omiin menoihin yhteensä 544 kertaa huhtikuusta 2025 lähtien.
Miehen kerrotaan ajaneen työajalla muun muassa omaan kotiinsa ja kauppakeskuksiin pitämään taukoja ilman lupaa, kertoo CBC Television.
65-vuotias mies työskenteli Ichinomiyan kaupungin lastenhoidosta vastaavalla osastolla. Hänen tehtäviinsä kuului muun muassa asiakirjojen ja ilmoitusten toimittaminen sekä noutaminen kaupungin päiväkodeista.
Juuri liikkuva työ mahdollisti sen, että mies pystyi poikkeamaan työpäivän aikana muualle virka-autolla.
Tapaus tuli ilmi tämän vuoden syyskuussa, kun kaupunki sai työntekijästä vihjeen. Vihjeen mukaan mies piti luvattomia taukoja lähes päivittäin.
Kaupungin selvityksessä kävi ilmi, että asiattomia ajoja ja taukoja oli kertynyt satoja. Työntekijä itse kertoi toimineensa samalla tavalla jo noin kolmen vuoden ajan.
Kaupunki katsoi, että kyse oli vakavasta työvelvollisuuksien laiminlyönnistä ja virka-auton väärinkäytöstä. Mies erotettiin tehtävästään.
Lisäksi kaupunki vaatii työntekijältä takaisin palkkoja ajalta, joloin mies käytännössä ei tehnyt töitä. Takaisin perittävä summa on yli 1,45 miljoonaa jeniä eli noin 8000 euroa.
Työntekijän on tietojen mukaan ilmoittanut maksavansa vaaditun summan takaisin.
LUE MYÖS:
Juoksi maratonin sairauslomalla ja sai potkut – korvausta 60 000 euroa