Keskuskauppakamari vetoaa, että hallitus pitäisi kiinni työllisyyttä lisäävistä uudistuksista tänään alkavassa budjettiriihessä. Työnteosta voidaan tehdä kannattavaa vain työmarkkinoiden kauan kaivatuilla joustoilla ja muutoksilla ansio- ja sosiaaliturvaan – näin on tehty myös muissa Pohjoismaissa.
– Kovaäänisestä vastustuksesta huolimatta hallituksen on pidettävä kiinni työlinjasta ja vietävä työllisyyttä lisäävät uudistukset maaliin. Uudistukset ovat aivan välttämättömiä Suomen kilpailukyvylle. Mitä kilpailukykyisempi Suomi on, sitä turvallisemmalla ja tuottoisammalla pohjalla koko hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus on, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo tiedotteessa.
Hän painottaa, ettei velkaantumisen hetkellinen vakauttaminen riitä, vaan sen hallitsematon kasvu on pysäytettävä pitkällä aikavälillä.
– Budjettiriihessä on luotava selvä näkymä julkisen talouden velkaantumisen kääntämiselle. Kestävyysvaje, paikallaan junnaava tuottavuuskehitys, vaisut kasvunäkymät ja paisuneet korkomenot ovat tosiasioita, ja ne asettavat päätöksenteolle taloudelliset reunaehdot. Jokainen ymmärtää, että tilanteeseen on reagoitava tai edessä on Suomelle ja suomalaisille synkät ajat, Romakkaniemi sanoo.
Hallitus on päättänyt hallitusohjelmassaan toteuttaa lähes neljän miljardin euron kertaluonteiset investoinnit, joista suurin on erilaisia väylien rakennus- ja korjaustöitä.
Keskuskauppakamarin mukaan liikenneinfrahankkeita tulisi vauhdittaa mahdollisimman nopeasti heikon suhdannetilanteen tasapainottamiseksi.
– Liikenneinfrahankkeiden nopea käynnistäminen on parasta mahdollista lääkettä tähän suhdannetilanteeseen. Liikenneinfran suurta korjaus- ja investointivelkaa on kurottava kiinni joka tapauksessa, jotta logistinen kilpailukykymme ei heikkene. Kun hankkeet saadaan käyntiin heti, antavat ne tässä suhdannetilanteessa myös laajemmin vauhtia koko taloudelle, Romakkaniemi sanoo.