Kaupan liiton tuoreen ennusteen mukaan vähittäiskaupan myynnin määrä putoaa tänä vuonna noin kaksi prosenttia, ja euromääräisen liikevaihdon kasvu nojaa pelkästään kustannusten ja hintojen nousuun.
– Vaikka inflaatio tuleekin vuoden edetessä hidastumaan, se pysyttelee silti sitkeänä. Samalla nousevat korot lisäävät kotitalouksien säästämishaluja, ja kulutuksesta yhä vähäisempi osa ohjautuu vähittäiskauppaan, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kuvaa tiedotteessa.
Ennusteen mukaan kustannuskilpailu alalla kiihtyy ja työllisten määrä vähenee. Kiivas kustannuskilpailu ei kuitenkaan edistä alan kehittämistä kansainvälisessä kilpailuympäristössä, kun myös pula osaavasta työvoimasta vaivaa.
– Mitä enemmän työn kustannukset nousevat, sitä enemmän työn määrä joustaa. Tänä ja ensi vuonna vähittäiskaupan työllisyys supistuu useilla tuhansilla, Kurjenoja ennustaa.
Työllisyyden sopeuttaminen ja tuottavuuden kasvun parantaminen on kaupalle tärkeää, sillä alan yritykset ovat keskellä kansainvälistä kilpailua. Kansainväliset ketjut pystyvät suurilla hankinnan skaalaeduillaan painamaan kustannuksia, eikä kansainvälisillä verkkokaupoilla tai alustoilla ole edes henkilökuntaa Suomessa.
– Kauppa ei toimi suljetuilla markkinoilla: varsinkin erikoiskaupassa kustannustaso määräytyy Suomessa, mutta hinnat usein ulkomailla, Kurjenoja muistuttaa.
Kaupan liiton mukaan kiivas kustannuskilpailu ei pidemmällä aikavälillä edistä alan kehitystä. Yritysten keskittyessä kustannusten leikkaamiseen panostukset uusien asiakasryhmien ja markkinoiden saavuttamiseen sekä uusien ideoiden ja toimintojen kokeiluun ja kehittämiseen jäävät.
Vaikka seuraavan parin vuoden aikana kaupan tuottavuutta pyritäänkin parantamaan ja kustannustehokkuutta saavuttamaan työllisyyttä sopeuttamalla, kauppaa vaivaa myös työvoimapula.
– Viime vuonna noin 40 prosenttia jäsenyrityksistä oli kärsinyt kannustinloukkujen aiheuttamista ongelmista, Kurjenoja kertoo.
Kaupan liiton selvityksen mukaan varsinkin asumistuen, työttömyysturvan ja tuloverotuksen yhteisvaikutuksena syntyy kaupan alaa piinaavia kannustinloukkuja, joiden vuoksi edes kokoaikaiseen työhön siirtymistä ei aina pidetä mielekkäänä.
– Kannustinloukkuja on purettu jo vuosikymmeniä yksittäisiä tulosidonnaisia järjestelmiä sorvaamalla. Näin edeten loukkuongelmaa ei enää ratkaista. Nyt olisi uskallettava kehittää yhtenäistä ja kokonaisvaltaista etuusjärjestelmää, jolla parannetaan työnteon kannusteita, Kurjenoja toteaa.
Kaupan liitto katsoo, että seuraavan hallituksen tulisi ottaa vakavasti työvoimapula, joka on vaivannut useita aloja jo jonkin aikaa, mutta joka tulee pahenemaan tulevaisuudessa suhdannevaihteluista huolimatta.
Kaupan liiton mielestä tulevan hallituksen olisi ensinnäkin rohkeasti uskallettava uudistaa etuusjärjestelmiä ja siten parantaa työnteon kannustimia. Toiseksi hallituksen tulisi sujuvoittaa ja lisätä työperäistä maahanmuuttoa. Kolmanneksi olisi keskityttävä osaamisen ja koulutuksen parantamiseen kaikilla koulutustasoilla.
– Alempien koulutustasojen mahdolliset ongelmat siirtyvät ylemmille tasoille ja jarruttavat opiskelijoiden osaamisen kehittymistä peruskoulusta yliopistoon, Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi huomauttaa.
Kiviniemen mielestä osaamisen kehittämisessä ei saisi tavoitella vain korkeakoulutettujen osuuden kasvua, vaan pitäisi puuttua myös koulutuksen laatuun kaikilla tasoilla.
– Kannustinloukkujen purkamiseen, työperäisen maahanmuuton lisäämiseen ja koulutuksen parantamiseen liittyy varmasti paljon erilaisia ristiriitoja ja intressejä eikä niiden ratkominen ole helppoa, mutta vanhenevassa yhteiskunnassa se on välttämätöntä, Kiviniemi kiteyttää.