Ukrainan joukot vapauttavat askel askeleelta Hersonin miehitettyjä alueita. Pakeneva Venäjän armeija on jättänyt jälkeensä tuhottuja kaupunkeja, joiden asukkaat ovat eläneet kuukausia keskellä kauhua, kertoo Viron yleisradioyhtiö ERR.
Paikallinen koulu Velyka Oleksandrivkan taajamassa oli puolen vuoden ajan venäläismiehittäjien kasarmi. Piina oli paikallisten asukkaiden mukaan jatkuvaa.
– Tässä oli heidän päämajansa. Tänne he toivat ihmisiä ja kiduttivat heitä. Örkit, mitä muuta voin sanoa, paikallinen asukas Denis kertoo ERR:n videolla.
Alueella oli paikallisten mukaan useita kidutuskammioita. Ulos pääsemiseksi piti huutaa ”kunniaa Venäjälle”. Ihmiset huusivat. Kivusta, selviytyneet kertovat.
Venäläiset järjestivät ennen perääntymistä alueella niin sanotun kansanäänestyksen Venäjään liittymisestä.
– Heille se oli kansanäänestys, mutta kukaan ei kysynyt ihmisiltä mitään. Kuten aina. He päättivät itse haluamansa tulokset, Denis toteaa.