Bruttokansantuote suunniteltiin mittaamaan tuotantoa ja vaihdantaa markkinoilla, ei onnea. Kun suomalainen striimaa musiikkia ilmaiseksi Spotifyssa, navigoi Google Mapsilla, soittaa videopuheluita ulkomailta WhatsAppissa tai käyttää muuten älypuhelinta, joka korvaa tusinan verran erillistä laitetta, BKT ei huomaa juuri mitään luodusta arvosta. Se mittaa datayhteyden ja laitteen kustannukset, ei koettua hyötyä.
On totta, että ostovoimakorjattu BKT per capita korreloi hyvin monien hyvinvointia kuvaavien indikaattorien kanssa. Mutta Paul Samuelsonin ja Subramanian Swamyn 1970-luvun tutkimustulos on, että BKT on tiukasti ottaen pätevä hyvinvoinnin mittari vain silloin, kun mieltymykset ovat niin sanotusti homoteettisia – ihmisten suhteellinen maku eri hyödykkeitä kohtaan ei muutu rikastuessa tai uusien vaihtoehtojen ilmaantuessa. Tämä tarkoittaisi, että nyt kuluttaisimme 30 kertaa enemmän nauriita ja sarkavaatteita kuin 1800-luvun jälkipuoliskolla. Näin ei kuitenkaan ole, useastakin syystä.
Esimerkiksi vuosi vuodelta puhelin tekee enemmän ja paremmin. Ensin siihen tuli kamera ja sitten parempi kamera; musiikkia ja sitten paremman laadun musiikkia, GPS-navigaattori, sanomalehdet, pankkikonttori, markkinapaikka. Suuri osa tästä lisästä tuli ilmaiseksi.
Kansantalouden tilinpito on rakennettu markkinatransaktioiden kirjaamiseen. Tuotteen laadun paranemista yritetään ottaa huomioon hintaindekseissä, mutta käytännössä ilmeisen vajavaisesti. Ilmainen sovellus, joka säästää aikaa tunnin päivässä, ei sinne rekisteröidy. Tilinpitoa ei yksinkertaisesti rakennettu näkemään asiaa näin.
Esimerkiksi William Nordhaus laski valaistuksen kustannukset aina Babylonista alkaen. Hän havaitsi, että perinteiset hintaindeksit aliarvioivat valaistuksen kohenemisen ja todellisen hinnan laskun. BKT:ssa valaistuksen arvoa mitattiin väärin noin 900–1600-kertaisesti 1800-luvun ja 1990-luvun alun välillä. Samalla myös todellisen tuotannon kasvu mitattiin väärin.
Pidemmällä aikavälillä tämä ei ole mitätön vaikutus. Samaa vihjaa jo alun esimerkki nauriista ja sarkavaatteista. Siitä kertoo myös tämän vuoden taloustieteen Nobelin muistopalkinto: miksi ja miten innovaatiovetoinen kasvu on mahdollista. Palkintokomitean oma näkemys on, ettei kasvu ei ole vain enemmän tuotantoa ja rahaa. Palkinnossa viitataan uusiin lääkkeisiin, turvallisempiin autoihin, parempaan ruokaan, tehokkaampaan lämmitykseen ja valaistukseen sekä internetiin.
Aidosti uuden hyödykkeen käyttöönotto voi nostaa kaikkien hyvinvointia. Mutta uuden hyödykkeen nouseva budjettiosuus on vuorovaikutuksessa hintaindeksin kanssa niin, että se hidastaa BKT:n kasvua. BKT voi jopa laskea. Kun Suomen matkapuhelinteollisuus romahti, bruttokansantuote laski. Samalla Nokian laitteen korvasi älypuhelin. Se tarjoaa palveluita, jotka olisivat aiemmin maksaneet tuhansia euroja vuodessa. Nyt ne ovat saatavilla murto-osalla hinnasta. Bruttokansantuote romahti, mutta hyvinvointi koki harppauksen.
Digitaalitalous ilmaisine palveluineen on vastaava ilmiö ja tähän on olemassa konkreettisempi vastaus: BKT-B (B niin kuin benefits). Erik Brynjolfsson ym. rakensivat mittarin uusille ilmaisille hyödykkeille. Markkinahintojen sijaan he käyttivät kokeiluja. Menetelmän mukaan pelkästään ilmainen Facebook lisäsi Yhdysvalloissa 0,05–0,11 prosenttiyksikköä vuotuiseen BKT-B:n kasvuun. Vastaavasti älypuhelinten kameroiden laadun parannukset kohensivat sitä 0,63 prosenttiyksikköä vuodessa. Luvut näyttävät pieniltä, mutta ne pitää suhteuttaa Yhdysvaltain vajaan 2 prosentin kasvun trendiin.
Suomelle ei ole olemassa BKT-B-arviota, mutta Suomelle soveltuva luku on askeleen päässä. ETLA sovelsi yhdysvaltalaiset digitalouden menetelmän suomalaiseen dataan ja havaitsi, että digitaalisesti tuotetut tavarat ja palvelut muodostivat 10,9 prosenttia Suomen BKT:sta vuonna 2017. Tämä mittaa digitaalisten markkinoiden arvoa, ei hyvinvointieroa, josta tässä kolumnissa puhutaan. Mutta se on hyödyllinen ankkuri ekstrapoloinnille.
Suomi on sijoittunut maailman kärkeen tai sen lähelle henkeä kohden lasketun mobiilidatan käytössä suurimman osan viime vuosikymmenestä. Tämä viittaa siihen, ettei BKT-B:n ero olisi pienempi kuin Yhdysvalloissa. Vaikka Yhdysvalloille ehdotettu reilun 0,7 prosentin luku pelkästään Facebookin ja älypuhelinten kameroiden ansiosta alennettaisiin varovaiseen 0,5:een, se nostaisi hyvinvoinnin kasvun vuosikymmen aikana kumulatiivisesti noin viisi prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin BKT:n. Tämä ennen kuin mukaan on otettu lääkkeet, turvallisuusparannukset ja muut Nobel-komitean mainitsemat seikat.
Philip Trammellin ja Charles Jonesin tuore tutkimus katsoo asiaa täysin toisesta näkökulmasta. He lähtevät siitä, että ihmiset paljastavat valinnoillaan kuinka paljon arvokkaampi hieman pidempi tai turvallisempi elämä on. Esimerkiksi ihmiset ovat valmiita maksamaan turvavarusteista, lääketieteellisestä hoidosta tai vähemmän vaarallisesta työstä enemmän, kun he vaurastuvat. Paljastuneen arvon kasvua seuraamalla voidaan estimoida elinaikaisen hyvinvoinnin kasvuvauhti. Yhdysvaltoihin sovellettuna luku on hätkähdyttävä: elinikäinen hyöty on saattanut nousta yli viisinkertaiseksi vuodesta 1940, kun perinteinen BKT on noin kaksinkertaistunut.
Luku tosin riippuu vahvasti oletuksista. Jos oletetaan, että henkilön diskonttokorko on neljä prosenttiyksikköä riskitöntä korkoa korkeampi, menetelmä päätyy siihen, että elinikäinen hyöty on laskenut yli puolella.
Kaksi toisistaan riippumatonta menetelmää viittaavat siis huomattavaan alilaskentaan, kun BKT:tta ajatellaan hyvinvoinnin mittarina. Kumpaakaan ei silti pitäisi tulkita tarkkana lukuna.
Maailman onnellisuusraportti perustuu elämänlaatua arvioiviin kyselyihin. Se on sijoittanut Suomen maailman ensimmäiseksi yhdeksänä peräkkäisenä vuotena. Siis kaikkien listalla olevien vauraampien ja nopeammin kasvavien talouksien edelle. Mikä tahansa tekee elämästä hyvän, se ilmeisesti parani joka tapauksessa riittävästi. Koska kysely on oikeastaan ”oletko tyytyväinen elämääsi”, eräs perisuomalainen tulkinta voisi olla: on hyvä tyytyä vähään. Edellä selostetut tutkimustulokset saattavat olla syy yhtäältä tyytyväisyyteen ja toisaalta siihen, ettei kasvun puute ole aiheuttanut suurempaa poliittista liikehdintää.
Innovaatioiden myötä kohentuva hyvinvointi on hieno asia. Pulma on siinä, ettei se korjaa julkisen talouden kroonista ja kestämätöntä alijäämää. Tähän tarvittaisiin sitä BKT:n kasvua ja julkisen talouden sopeuttamista.
Korkean veroasteen taloudelle paras strategia sopeuttamiselle vaatinee ratkaisuja neljään laajaan kokonaisuuteen. Politiikan täytyy ensinnäkin priorisoida kaikki julkiset tehtävät ja menot ja tehdä prioriteettilistan kärjestä vain ne, joilla pitkän aikavälin jäämä pysyy keskimäärin tasapainossa. Toiseksi Ikääntyvässä taloudessa julkisten palvelujen vaikuttavuutta pitäisi pystyä kohentamaan samalla kun niiden kustannukset täytyisi pitää kurissa. Kolmanneksi verotuksen rakenne ja neljänneksi sääntely muun muassa työmarkkinoilla pitää suunnitella niin, etteivät ne jarruta yritysten innovointia ja kasvua eivätkä työn ja pääoman parempaa kohdentumista.
Onnellinen kansa kestävässä taloudessa. Tekemistä vaille valmis!
Lähteet:
Brynjolfsson, E, A. Collis, W. Diewert, F. Eggers & K. Fox (2025) GDP-B: Accounting for the Value of New and Free Goods, American Economic Journal: Macroeconomics vol. 17, no. 4, October 2025.
Philip Trammell & Charles I. Jones (2026), “When GDP Misleads: Inferring Living Standards from the Value of a Statistical Life”, NBER Working Paper 35382, June 2026.