Suomi on taistellut sankarillisesti korruptiota vastaan, mutta samalla meillä on ollut ilmiselvää mieltymystä kartelleja kohtaan. Korruptiolla ja kartelleilla on selviä sukulaisuuspiirteitä, koska molemmissa toimitaan mahdollisimman vähän huomiota herättävästi, suppean piirin yhteistä hyvää etsien muiden, ulkopuolisten kustannuksella.
Tohtori Mika Kallioinen on Suomen historian yliopistonlehtori Turun yliopistossa. Kartellien maa on katsaus suomalaisen liiketoiminnan verkostoitumiseen tarkoituksena hallita markkinoita, tuotantoa ja hintoja. Kartelli on luonut onnistuessaan turvaa epäedulliseksi katsotulta kilpailulta. Se on ollut keino yhdistää liittoon kuuluvia ja suojata ulkopuolisilta häiriötekijöiltä.
Kyse on siis liike-elämän hyvä veli –kulttuurista, jota voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Ei tarvita välttämättä edes neuvotteluja saati kirjallisia sopimuksia. Kilpailijoiksi toinen toisensa omalla toimialallaan operoivat tahot voivat seurailla kumppaneitaan, välttää levottomia siirtoja hinnoittelussa ja tarpeen vaatiessa näin luoda yhteistä turvaa.
Yleisesti liittoutuminen kartelliksi perustuu vapaaehtoisuuteen. Joskus – esimerkiksi sota-aikoina – kyse voi olla pakon sanelemasta yhteenliittymisestä. Yhteistoiminnan lisäksi yritykset voivat myös ostaa kilpailijoitaan, mutta Kallioinen pitää tuolla tavoin tehtävää keskinäistä sulautumista kalliina:
”Yritysten sulautumista eli fuusioita voidaan pitää yritysten yhteistyön äärimmäisenä muotona. Kilpailun kannalta ne ovat jopa vahingollisempia kuin kartellit, mutta kilpailupolitiikassa niihin on yleensä suhtauduttu suopeammin.”
Kilpailua on rajoitettu aina
Taloustieteen isä, Adam Smith havaitsi yritysten pyrkimyksen valvoa markkinoita ja rajoittaa kilpailua universaaliksi. Kauppiaiden killat ja käsityöläisten ammattikunnat, jotka toimivat esivallan myöntämien erioikeuksien suojissa, tavoittelivat jo keskiajalla vahvaa markkina-asemaa siinä missä myöhemmät kartellit:
”Saman alan ammatinharjoittajat tapaavat harvoin edes huvin ja hauskanpidon merkeissä, mutta kun niin ei käy, keskustelu kääntyy vehkeilyksi kansaa kohtaan tai johonkin suunnitelmaan hintojen nostamiseksi”, manasi Smith jo vuonna 1776.
Edellä mainittua kieroilua tavallisen kansan kustannuksella pyrittiin valvomaan ja kieltämäänkin. Kaupunkien ylinten hallintoelinten, raatien eli maistraattien, tehtävä oli puolustaa koko kaupunkiyhteisön etua. Useassa Italian kaupungissa laadittiin keskiajalla kaupunkilaisten turvaksi sääntöjä, joilla kiellettiin hintojen sopiminen. Rikkomuksista rangaistiin.
Teollistuvan yhteiskunnan aika synnytti varsinaiset kartellit. Massatuotanto johti ankaraankin kilpailuun, jota hillittiin keskinäisellä yhteistyöllä – jos siihen vain kyettiin. Siirryttiin kartellikapitalismiin. Paperi-, kaivos- ja metalliteollisuus olivat asiassa edelläkävijöitä. Vastustus oli ja on osin tehotonta. Pankit olivat juonessa mukana, koska suurten yhteenliittymien maailmassa ne kokivat olevansa rahoittajina paremmassa turvassa.
Suomessa suhtautuminen muuttui äkisti vuonna 1957
Kansainvälinen paine ja EEC:n jäsenmaiden suhtautuminen alkoi vaikuttaa 1950-luvun puolivälissä. Pelkästään tullimuurien poistuminen ei taannut kartellien vallan ehkäisemistä. Kilpailun esteiden vähentäminen ei miellyttänyt niitä, joille suuryritysten keskinäinen suhmurointi oli etu. Wärtsilän pääjohtaja Wilhelm Wahlforsin mielestä uutta lakia kilpailun esteiden poistamisesta kannatti yrittää viivyttää, jotta se raukeaisi. Samaa taktiikkaa toteutti moni muukin toimiala.
Tänään kartellien mahdollista olemassaoloa kytätään hyvinkin tarkoin. Silti rivikansalaisen näkökulmasta katsottuna suuret sanelevat ja kietovat poliittisia päättäjiä liki asiamiehikseen. Eri toimialojen ”keskusliitot” ja niitä palvelevat lobbausyhteisöt pyörittävät päättäjiä valtavien rahasummien voimalla.
Mika Kallioinen on sitä mieltä, että taloustieteen käsitys kartelleista on kielteinen. Ne estävät kilpailullista prosessia toimimasta, rajoittavat asiakkaiden ja tavaratoimittajien valintamahdollisuuksia. Kilpailu, tehokkuus ja laatu kärsivät, hinnat nousevat.
Elääkö onni monopolissa?
Mieli tekee esittää kärjistetty kysymys. Onko kyse asetelmien vääristymisestä, jos samalla hetkellä Suomesta voi lentää edestakaisin Yhdysvaltojen itärannikolle vähän yli 500 euron hintaan, kun matkalippu Helsingistä Lappiin ja takaisin maksaa liki 800 euroa? Vaihdoinko puheenaihetta -kyseessä on valtion enemmistöomistuksessa olevan lentoyhtiön hemmoteltu asemasta. Tuohon ampiaispesään Kallioinen ei käy käsiksi.
Kartelleista ei ole pitkä matka olotilaan, joka ei ole enää edes kartelli. Sen turvana on poliittinen päätös antaa etulyöntiasema yritykselle, joka ”on meidän oma”. Muistaa kuitenkin täytyy, että sen saneleman käsittämättömän mielivaltaisen hinnoittelun maksavat tavalliset suomalaiset. Finnairin ja vaikkapa Alkon kohdalla emme voi puhua kartellista, vaan jostakin paljon suuremmasta ja totaalisesti läpiviedystä kilpailemattomuudesta omassa maassamme: monopolista.
Mika Kallioinen: Kartellien maa. Yritysten yhteistyö teollisessa Suomessa. Gaudeamus 2022.