Kansantalouden tuotanto kasvoi 1,9 prosenttia – ”nyt tuli vahvat luvut”

Alkutuotannossa kasvua 12 prosenttia.
Vuosaaren satama Helsingissä., LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Vuosaaren satama Helsingissä., LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi elokuussa 1,9 prosenttia edellisvuoden tasosta, kertoo Tilastokeskus.

Elokuun kausitasoitettu tuotanto kasvoi 0,4 prosenttia edellisestä kuukaudesta.

Työpäiväkorjattuna alkutuotanto kasvoi 12,0 prosenttia, jalostus kasvoi 1,9 prosenttia ja palvelutoimialat kasvoivat 1,5 prosenttia elokuussa verrattuna vuoden 2023 elokuuhun.

– No nyt tuli vahvat luvut. Suhdannekuvaajan mukaan (työpäiväkorjattu) kokonaistuotanto elokuussa +1,9 % y/y (ja +0,4 % m/m). Taas vaihteeksi lukemia, jotka antavat tukea ajatukselle talouden elpymisestä. Semminkin kun sekä jalostus että palvelut olivat nousussa, kommentoi Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen viestipalvelu X:ssä.

Noin 10 000 suomalaisella voi olla loppuvuonna liian korkea lisäprosentti, jos verokorttia ei päivitetä.
Yhtiön mukaan toiminnan jatkaminen ei ole kannattavaa.
Suomessa jo sana luksus herättää monessa närää, kertoo Maria-hotellin Helsinkiin perustanut Samppa Lajunen.
Mainos