Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) ihmettelee Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professorin Heikki Patomäen kannanottoja Venäjän toiminnasta.
Hän viittaa Patomäen kommentteihin Iltalehdessä. Heikki Patomäki selitti Venäjän ilmatilaloukkauksia sillä, että hänen mukaansa ”venäläisten lentäjien koulutus on usein heikompaa kuin lännessä, mikä lisää inhimillisten virheiden todennäköisyyttä”.
– Okei, selvä. Ja syy näyttääkin olevan oikeastaan lännen, kun yhteyksiä ei Venäjään pidetä ja näin Venäjä ei voi selittää ”väärinkäsityksiään”, Heinonen kommentoi professorin puheita blogissaan.
Patomäki sanoi IL:lle myös, että Venäjää on syytetty asioista, ”jotka on tarkemmassa tutkinnassa osoittautuneet paljon monimutkaisemmiksi tai jonkun muun toimijan tekemisiksi”. Professori viittaa esimerkiksi Nord Stream-kaasuputkien räjäytyksiin.
Lisäksi Patomäki peräänkuulutti länneltä todisteita Venäjän ilmatilanloukkauksista.
– Eiköhän ne ole aika monta kertaa arvon professori esitelty Suomeen kohdistuneiden ilmatilanloukkausten osalta ja myös pitkään kestäneen hetki sitten tapahtuneen Viron ilmatilanloukkauksen osalta. Mitäköhän Patomäki ei näistä todisteista usko? Vai mitä lisätodisteita hän edelleen kaipaa?, Heinonen kysyy.
Patomäen lausuntoja ihmetteli aiemmin myös europarlamentaarikko, kenraalimajuri evp Pekka Toveri (kok./EPP). Hän kysyi viestipalvelu X:ssä, missä Vladimir Putinin rinnakkaistodellisuudessa professori Patomäki elää. Toveri myös tyrmäsi väitteet venäläisten hävittäjälentäjien heikosta koulutustasosta.
– Puheet venäläisten lentäjien huonosta koulutustasosta selityksenä on lapsellinen. Kyllä, Venäjän ilmavoimat eivät osaa ilmaoperaatioita kuten lännessä ja lentäjien operointikyky on heikompi. Mutta kyllä he lentää osaavat, Toveri kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Samalla Toveri huomautti, että Venäjän ilmatilaloukkaukset eivät lopu pyytämällä. Toveri viittaa Patomäen kommentteihin, joissa hän pelkää lännen vastareaktioiden johtavan sotaan Venäjän kanssa.
Sodalla pelottelu, jos tehdään jotain Venäjän pysäyttämiseksi, sekin pelaa Venäjän pussiin, Toveri toteaa.
Heinonen on samaa mieltä Toverin kanssa.
Totta, näin se venäläisten propaganda leviää ja saa juurevaa maatakin alleen.
– Onneksi meillä on asiantuntijoita, jotka näiltä nopeasti juuret katkovat, mutta valitettavasti aina joku voi uskoakin, kun arvostetut mediat kuitenkin näitä edelleen haastattelee ja siteeraa. Ja ajatelkaapa nuoria, jotka luennoille läsnäolovelvollisuudella vielä joutuvat?, Heinonen toteaa.
1/3
Patomäki elää Putinin rinnakkaistodellisuudessa. Venäjän ilmatilaloukkaukset mm Suomea vastaan on osoitettu kiistatta useita kertoja. Venäjä on silti aina kiistänyt eikä ole esittänyt anteeksipyyntöä tai edes selitystä.https://t.co/EWsTDpUU9m— Pekka Toveri (@PToveri) September 25, 2025





