Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ryöpyttää tiedotteessaan ammattiyhdistysliikettä siitä, että poliittiset lakot ”vaarantavat lääkkeiden huoltovarmuuden ja ihmisten terveyden”.
Antikainen viittaa siihen, että esimerkiksi Orionin lääketuotanto oli viime viikolla lakon vuoksi käytännössä pysähdyksissä yrityksen kaikilla lääkevalmistetehtailla Espoossa, Turussa ja Kuopiossa.
– Myös Tampereella sijaitsevan silmälääketehtaan Next Pharman tuotanto oli pysähdyksissä lakon vuoksi. Tehdas valmistaa terveydelle välttämättömiä tuotteita ja tehtaanjohtaja on kertonut tiedotusvälineille, että lakon takia huoltovarmuus on uhattuna. Tehtaan johtaja oli pyytänyt ennen viime viikon lakkoa poikkeuslupaa Teollisuusliitolta ja ammattiliitto Prolta, mutta sitä ei myönnetty, Antikainen ihmettelee.
Teollisuusliitto jätti viime viikolla ilmoitukset laajoista poliittisista lakoista, jotka kohdistuvat useille teollisuuden toimialoille. Ensi viikolla pidettävien lakkojen piirissä on noin 60 000 teollisuuden työntekijää.
Teollisuusliiton mukaa lakot eivät koske hätätyötä, eivätkä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamiseksi.
Perussuomalaisten Antikainen muistuttaa, että eri lääkeryhmillä on ollut jo pitkään saatavuusongelmia. Lakkojen seurauksena niitä voi tulla hänen mukaansa yhä vain lisää.
– Kansalaiset kärsivät jo nyt lääkkeiden saatavuushäiriöistä sekä koko Euroopassa että Suomessa. Ay-pomojen toiminta on täysin edesvastuutonta ja häikäilemätöntä. He ovat valmiita menemään jopa niin pitkälle, että Suomen lääketuotannon huoltovarmuus vaarantuu ja samalla myös suomalaisten potilaiden henki ja terveys. Jos seuraava lakko toteutuu, tulisi ay-pomojen myöntää lääketehtaille poikkeuslupa olla osallistumatta poliittiseen lakkoon, Antikainen sanoo.





