Kansanedustajan mukaan ”hullut päivät” ovat ohi

Sinuhe Wallinheimo korostaa, että eduskuntavaaleista on tulossa velkavaalit.
Valtioneuvoston linna Helsingissä Senaatintorin laidalla maanantaina 16. maaliskuuta 2020. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Valtioneuvoston linna Helsingissä Senaatintorin laidalla maanantaina 16. maaliskuuta 2020. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon (kok.) mukaan ensi kevään eduskuntavaaleista on tulossa velkavaalit.

– Tästä syystä olisi toivottavaa, että jokaisella puolueella olisi esittää keinot julkisen talouden tasapainottamiseksi.

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelän johtama työryhmä esittää valtion rahojen käyttöön aiempaa selvästi tiukempia sääntöjä, joiden päämääränä on saada valtion ja julkisen sektorin velkaantumisen kasvu kuriin 2020-luvulla. Työryhmä esitteli raporttinsa keskiviikkona.

Wallinheimo viittaa myös Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen. Kirjoituksessa sanotaan, että seuraavalla vaalikaudella hallituksen on aloitettava työ, joka johtaa talouden tasapainottumiseen. Pääkirjoituksen mukaan hyvinvointivaltion maksukriisistä kärsisivät eniten yhteiskunnan haavoittuvimmat jäsenet.

– ”Hullut päivät” ovat nyt ohi, Sinuhe Wallinheimo tviittaa.

Hallinto-oikeus hylkäsi liiallisesta voimankäytöstä potkut saaneen opettajan valituksen.
Ekonomistien mukaan on merkittävää, että viennin veto ei tule vain yhdestä toimialasta tai markkinasta.
Ville Kaunisto tyrmää SDP-edustajien ulostulon.
Mainos