Kansanedustaja: Venäjältä odotettavissa kovia otteita

Joonas Köntän mukaan Suomi on toiminut viisumiasiassa epäjohdonmukaisesti.
Puolustusvaliokunnan jäsen arvioi henkisen yliotteen siirtyneen Ukrainalle. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Puolustusvaliokunnan jäsen arvioi henkisen yliotteen siirtyneen Ukrainalle. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Venäjältä ovat Ukrainassa vaihtoehdot vähissä, joten odotettavissa on entistä kovempia otteita. Näin arvioi kansanedustaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Joonas Könttä (kesk.) Keskisuomalaisen kolumnissaan. Aloite ja henkinen yliote ovat sodassa nyt Ukrainalla, hän uskoo.

– Ukrainan taistelutahto on korkealla, mutta lännen aseavulla on kriittinen merkitys. Ukraina tarvitsee apua edelleen, eikä lännen yhtenäisyys saa horjua, Könttä kirjoittaa.

Ulkoasiainministeriössä työskennellyt ja Venäjään erikoistunut Könttä kehottaa muuta maailmaa seuraamaan Venäjän sisäistä kehitystä tarkasti.

– Huomiota kannattaa kiinnittää myös Venäjän sisäisiin, ”hiljaisiin merkkeihin”.

– Muutos voi tapahtua nopeastikin. Koko kansainvälisen yhteisön on oltava valppaana, Könttä sanoo.

Myös Suomi satsaa nyt turvallisuuteen ja maanpuolustukseen, kansanedustaja toteaa. Viisumikysymyksessä hän arvostelee Suomen toimia ”epäjohdonmukaisiksi”.

– Suomi on ajanut Euroopan unionilta tiukkaa linjaa venäläisviisumien myöntämiseen. Oma mielipiteeni on, että viisumien myöntämisessä venäläisille on oltava myös kansallisesti tiukka linja. Suomen viralliset puheenvuorot ja käytännön teot ovat olleet tässä asiassa valitettavan epäjohdonmukaiset.

– Ajankohtainen tilanne vaikuttaa väistämättäkin myös meihin suomalaisiin. Olennaista on energiaomavaraisuuden vahvistaminen, energiakriisiin vastaaminen, huoltovarmuuden varmistaminen ja kaikkien suomalaisten pärjääminen epävarmassa tilanteessa ja hintojen kohotessa, Könttä kirjoittaa.

Kansanedustaja huomauttaa, että Venäjä tapaa luoda itse ongelman, jonka hallitsijana se sitten esiintyy.
Kun venäläinen päätti antautua ukrainalaisille Pokrovskissa, yritti omat surmata hänet droonilla.
Humalainen tankkaaja löi naista, toista uhattiin kuorma-autolla. Polttoainepula kysyy kärsivällisyyttä ja polkupyörää.
Mainos