Verkkouutiset

Punaviiniostoksilla Alkossa Helsingissä 14. marraskuuta 2022. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kansanedustaja: Seuraavan hallituksen tuotava viinit ruokakauppoihin

Sari Sarkomaan mielestä on perusteltua myös vapauttaa ravintoloiden ja pienpanimoiden ulosmyynti muiden kuin väkevien juomien osalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa asettaisi seuraavan hallituksen tehtäväksi viinien tuomisen päivittäistavarakaupan valikoimiin.

Tänään julkaistun Taloustutkimuksen kyselytutkimuksen mukaan 65 prosenttia suomalaisista toivoo mietoja viinejä ruokakauppaan. Alkoholilain päivittämiseen suhtautuminen on myönteistä kaikissa ikäryhmissä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa kirjaisi asian hallitusohjelmaan.

– Reilu puolivuosikymmentä alkoholilain uudistamisen jälkeen voi sanoa, etteivät lakimuutoksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä nousseet varoitukset ole toteutuneet ja kuluttajat ovat ottaneet uudistuksen vastuullisesti vastaan. On mainiota, että alkoholittomien ja mietojen juomien suosio jatkaa kasvuaan, Sarkomaa sanoo tiedotteessa.

– Kokoomus on esittänyt viimeksi vaihtoehtobudjetissaan, että viinien myynti ruokakauppoihin sallitaan. Samalla olemme valmiita kiristämään maltillisesti alkoholiverotusta. Lisäksi laskisimme ravintolassa anniskellun alkoholin veron ravintolaruoan tasolle 14 prosenttiin, joka ohjaisi kulutusta valvottuihin olosuhteisiin ravintoloihin, vaatii Sarkomaa.

Sarkomaan mielestä lisäksi on perusteltua vapauttaa ravintoloiden ja pienpanimoiden ulosmyynti muiden kuin väkevien juomien osalta.

– Kyse on paitsi luottamuksesta ihmisten omaan harkintaan myös valinnan mahdollisuuksien lisäämisestä. On viisasta tehdä tilaa laatua painottavalle, vastuulliselle alkoholi- ja ravintolakulttuurille, Sarkomaa päättää.

LUE MYÖS:
Selkeä enemmistö kuluttajista haluaa viinit ruokakauppaan

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)