Kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen pitää erikoisena tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkosen (kesk.) järjestämää hätäkokousta.
Honkosen koolle kutsuman hätäkokouksen pyrkimyksenä ratkaista varhaiskasvatuksen opettajapulaa. Kokoukseen tullaan kutsumaan kaupungin, korkeakoulujen ja varhaiskasvatuksen henkilöstön edustajia Helsingistä.
– Asettuu aika erikoiseen valoon tämä ministerin ”hätäkokous”. Varsinkin kun Honkonen ei edes esittänyt budjettiriihessä lisärahoitusta varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen aloituspaikkoihin. Aika ryhtyä tekoihin ihan siellä omassa ministeriössä!, Grahn-Laasonen kirjoittaa Twitterissä.
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) on ehdottanut varhaiskasvatuslain päivittämistä siten, että sosionomit saisivat jatkossakin varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden. Syynä on päiväkoteja vaivaava työvoimapula. Asiasta kertoi Yle.
Ministerin mielestä sosionomien asemaa varhaiskasvatuksessa pitää vahvistaa.
– Viime vaalikaudella varhaiskasvatuslakiin tehtiin muutos, joka rajaa ammattikorkeakoulussa opiskelleiden varhaiskasvatuksen sosionomien työmahdollisuuksia. Pidän uudistusta virheenä: se luo ammattikorkeakoulun käyneille koulutuksellisen ja ammatillisen umpiperän, Honkonen kirjoitti Suomenmaassa.
LUE MYÖS:
”Tarvitsemme työrauhaa” – opettaja tyrmää ministerin avauksen