Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen ehdottaa, että naamioituminen mielenosoituksissa tehtäisiin rangaistavaksi.
Lehtisen mukaan vappuna eri puolilla Suomea järjestetyt marssit osoittivat jälleen, että mielenosoituksissa esiintyy myös järjestyshäiriöitä ja väkivaltaa. Hän viittaa Tampereella järjestettyyn Sinimustan liikkeen vappumarssiin, joka päättyi naisen pahoinpitelyyn. Poliisi selvittää tapausta videotallenteiden avulla, mutta epäiltyjen tunnistamista vaikeuttaa osallistujien naamioituminen.
Lehtisen mukaan kasvojen peittäminen madaltaa kynnystä syyllistyä väkivaltaan, koska tekijän tunnistaminen vaikeutuu.
– Jos naamioituminen kriminalisoitaisiin aina, se lisäisi mielenosoitusten turvallisuutta, Lehtinen toteaa tiedotteessa.
Suomessa tunnistamattomaksi naamioituminen on ollut kiellettyä väkivaltaisessa tarkoituksessa vuodesta 2004 lähtien. Nykyinen lainsäädäntö edellyttää kuitenkin arviota siitä, liittyykö tilanteeseen väkivallan uhkaa. Lehtisen mielestä tämä tekee lain soveltamisesta hankalaa.
– Väkivaltatilanteet saattavat alkaa täysin yllättäen, kuten Tampereellakin kävi. Poliisin on mahdotonta ennakoida, onko jollain naamioituneella tarkoitus ryhtyä hetken päästä väkivaltaan, ellei selvästi ole esimerkiksi tekovälineitä mukana.
Lehtinen muistuttaa, että väkivallantekoihin syyllistyneet olisi helpompi tunnistaa, jos kasvojen peittäminen mielenosoituksissa olisi kokonaan kielletty.
– Yleisötapahtumissa turvallisuus pitäisi aina asettaa ensisijaiseksi oikeudeksi, hän sanoo.