– Puhtaan siirtymän investoinnit ovat kriittisen tärkeitä ja kiireellisiä. Suomella pitää olla uskallusta vaurastua ja investointimahdollisuuksiin pitää tarttua ennen kuin kilpailevat maat ehtivät edelle. Tässä on vaarana, että investointikohteena Suomi menettää asemansa, kansanedustaja Janne Jukkola (kok.) sanoo.
Hänen mukaansa Suomen kilpailuetuja ovat muiden muassa Euroopan halvin sähkö ja hyvä sähköverkko, metsät, puhdas vesi, koulutus ja vakaa liiketoimintaympäristö. Suomessa on nähtävissä vahva investointisuunnitelmien putki, sillä vireillä on yli 220 miljardin euron edestä investointeja.
– Vahvat näkymät herättävät toivoa. Länsi-rannikon vahva rooli investointikohteena ja 23 miljardin euron investointisuunnitelmat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa herättävät luottamusta tulevaan. Näiden hankkeiden toteutuminen on tärkeää varmistaa, kun investoinnit ovat vielä suunnitteluvaiheessa, Jukkola sanoo.
Toimintaympäristössä on myös isoja haasteita. Esimerkiksi kiristynyt kansainvälinen kilpailu yritysten sijoittumisesta, korkojen nousu ja talousnäkymien epävarmuus voivat hidastaa Suomeen kohdistuvia investointeja.
– Petteri Orpon (kok.) hallitus on vastannut näihin haasteisiin. Infrakapasiteettia vahvistetaan, osaajien saatavuutta helpotetaan ja investointiluvituksen kokonaisuutta uudistetaan investointimyönteiseksi, Jukkola kertoo.
Hänen mukaansa olisi perusteltua harkita myös lisätoimenpiteitä investointiympäristön houkuttelevuuden vahvistamiseksi.
– Esimerkiksi määräaikaiset veroedut puhtaaseen energiaan investoiville uusille ja jo olemassa oleville suomalaisille sekä kansainvälisille yrityksille olisi tasapuolinen ratkaisu investointien rahoituspäätösten vauhdittamiseksi. Tällaisia ratkaisuja tulisi vielä ottaa harkintaan, Jukkola esittää.