Venäjän laivaston tutkimusalus Jevgeni Gorigledzha kulki julkisten merenkulkutietojen perusteella lokakuun puolivälissä Tanskan ja Saksan välillä. Verkkouutiset kertoi venäläislaivan epäilyttävistä liikkeistä tästä löytyvässä jutussa.
Tapaus herätti huomiota, sillä Fehmarnin salmen alla kulkee monia vedenalaisia kaapeleita ja putkia. Venäläisalus tutki aluetta 27 tunnin ajan. Sen toimintaa seurasi Saksan rannikkovartioston alus ja hetkellisesti myös Tanskan fregatti.
Saksan Frankenthal-luokan miinanraivausalus Bad Rappenau haravoi tällä viikolla samaa kohtaa mahdollisesti kaikuluotaimellaan. Partio kesti 36 tunnin ajan.
Kööpenhaminan yliopiston sotilasanalyytikko Jens Wenzel Kristoffersen kuvailee venäläisaluksen toimintaa ”ehdottomasti epäilyttäväksi”.
– Voin sanoa sen, että alus ei ollut vain kulkemassa merialueen läpi. Ei ole normaalia, että tämäntapainen laiva seilaa saman kohdan yli edestakaisin pitkän aikaa. Paitsi jos kyseessä on hämäys, jolla pyritään herättämään viranomaisten huomio, Kristoffersen sanoo tanskalaiselle Ekstra Bladet -lehdelle.

Jevgeni Gorigledzha on varustettu kahdella minisukellusveneellä, jotka voivat toimia kuuden kilometrin syvyydessä asti. Tanskan ja Norjan viranomaiset kertovat seuranneensa alusta jatkuvasti ”laitteilla ja sensoreilla”.
Vuonna 2020 valmistunut 81-metrinen alus on osa Venäjän puolustusministeriön alaista GUGI-osastoa, joka keskittyy merenalaiseen tutkimukseen. GUGI:n uskotaan todellisuudessa vastaavan erilaisista salaisista tiedusteluoperaatioista.
Venäläisalus jatkoi matkaansa pohjoiseen Ison-Beltin sillan alitse. Laivaliikennettä tarkkailevat harrastajat julkaisivat sosiaalisessa mediassa kuvia, joiden perusteella sen kannella oli ainakin kolme aseistautunutta sotilasta.
Laiva jatkoi matkaansa Pohjamerelle ja kohti Atlanttia.
LUE MYÖS:
Venäjän sotilasalus sahasi kaapelien päällä – Nyt Saksan miinanraivaaja tutkii samaa aluetta
After about 36 hrs the crew of minehunter M1067 takes a rest, anchored next to Fehmarn.
From the track it looks like they did not find anything? No stops atleast.
Still a few hundred meters left to cover the entire track of GUGI-vessel Evgeny Gorigledzhan. pic.twitter.com/9ffIxgD288
— Markus Jonsson mastodon.world/@auonsson (@auonsson) November 8, 2023





