Kaksi Kainuun prikaatin varusmiestä loukkaantui tieliikenneonnettomuudessa tiistaina 28. lokakuuta iltapäivällä noin kello 14 Puolangalla tiellä numero 78.
Kohtaamisonnettomuudessa oli mukana varusmiehen kuljettama Puolustusvoimien pakettiauto ja siviilihenkilöauto, jossa oli kuljettaja. Kaikki osalliset ovat saaneet ensiapua ja toimitettu sairaalaan jatkohoitoon. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Varusmiesten läheiset on tavoitettu. Perusyksikön varusmiehille tarjotaan keskusteluapua onnettomuuden johdosta.
Oulun poliisi tiedottaa samasta tapauksesta. Poliisin mukaan onnettomuus tapahtui suoralla tieosuudella kohtaamistilanteessa alueella, jossa on 100 km/h nopeusrajoitus. Puolustusvoimien ajoneuvon kyydissä oli kaksi vuonna 2005 syntynyttä varusmiestä ja toisen ajoneuvon kyydissä oli yksi vuonna 1953 syntynyt mieshenkilö. Kaikki osalliset loukkaantuivat onnettomuudessa. Yksi osallisista kuljetettiin ambulanssilla jatkohoitoon ja kaksi osallista kuljetettiin jatkohoitoon helikopterilla.
Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä törkeänä vammantuottamuksena. Rikoksessa ovat epäiltynä molempien autojen kuljettajat, koska poliisi ei kyennyt tapahtumapaikalla puhuttamaan onnettomuuden osallisia heidän vammojensa vuoksi.





