Rooman kaakkoispuolella Colleferrossa sijaitsevalla ammustehdasalueella on tapahtunut voimakas räjähdys torstaina 13. elokuuta, kertoo Italian yleisradioyhtiö Rai News. Räjähdystä edelsi tehdasalueella syttynyt tulipalo.
Sosiaalisessa mediassa on julkaistu videoita palostsa ja räjähdyksestä.
Paikalle lähetettiin useita palokunnan yksiköitä. Ensitietojen perusteella räjähdyksessä ei ole loukkaantunut ketään.
Rai Newsin mukaan räjähdys tapahtui alustavien tietojen perusteella ruudin puristusosastolla. Onnettomuuden tarkkaa syytä ei ole vielä kerrottu.
Tehdas tunnettiin aiemmin nimellä Simmel Difesa. Nykyisin sen omistaa saksalais-ranskalaiseen KNDS-puolustusteollisuuskonserniin kuuluva KNDS Ammo Italy.
KNDS Ammo Italyn mukaan yhtiö valmistaa keski- ja suurikaliiperisia ammuksia maa- ja merivoimille ja toimittaa tuotteitaan yli 40 maahan. Sen tuotantoon kuuluvat muun muassa ruudit, räjähteet, sytyttimet, metalliosat ja taistelukärjet. Yhtiö valmistaa lisäksi kiinteitä ajoaineita avaruusalan kantoraketteihin.
Räjähdys tapahtui aikana, jolloin Euroopan maat pyrkivät kasvattamaan ammustuotantoaan ja täydentämään Venäjän hyökkäyssodan myötä hupenevia varastojaan.
KNDS-konsernin tuotevalikoimaan kuuluu Nato-standardin mukaisia 155 millimetrin tykistöammuksia. Konsernin mukaan sen 155 millimetrin ammukset soveltuvat esimerkiksi Caesar-, PzH 2000-, K9- ja Archer-tykistöjärjestelmiin.
Myös Euroopan puolustusvirasto EDA on pyrkinyt nopeuttamaan 155 millimetrin ammusten hankintoja. EDA ilmoitti vuonna 2023 solmineensa kahdeksan puitesopimusta eurooppalaisen puolustusteollisuuden kanssa. KNDS Ammo Italy on näiden toimittajie joukossa, kertoo The Independent. Sopimusten kautta osallistujamaat voivat hankkia ammuksia Ukrainan tukemiseen tai omien varastojensa täydentämiseen.
BREAKING:
— Visegrád 24 (@visegrad24) August 13, 2026
A large explosion and fire hit a munitions plant in Colleferro, south of Rome, Italy.
The blast occurred at the plant owned by the major Italian defense manufacturer KNDS Ammo Italy, which produces medium- and large-caliber ammunition and solid rocket fuels.
🇮🇹 pic.twitter.com/MM1PuWXEyG
Powerful explosion rocks an ammunition plant near Rome
— NEXTA (@nexta_tv) August 13, 2026
A fire and powerful explosion occurred at the KNDS Ammo Italy plant in Colleferro, which produces medium- and large-caliber ammunition as well as solid propellant for aerospace rockets.
According to preliminary information,… pic.twitter.com/hm8FQ2GpUf