Verkkouutiset

Aurinko pilkisti aamun sateiden jälkeen Helsingissä 8. kesäkuuta 2022. LEHTIKUVA / ANNI ÅGREN

Käänne säähän: Sateet lähestyvät Suomea

Hellejakso päättyy maanantain jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lämpötilat ovat tällä viikolla laskusuunnassa ja sateet lisääntyvät, Foreca ennustaa blogissaan.

Paikoin voi esiintyä myös ukkosta.

Lämpötila on 4. heinäkuuta alkavalla viikolla laskusuunnassa, ja epävakainen sää vallitsee. Paikoin on edelleen myös ukkosta.

Helteet ovat maanantain jälkeen päättymässä ja kuurosateita on liikkeellä tämänhetkisen ennusteen mukaan viikon jokaisena päivänä. Sade voi olla paikallisesti rankkaakin, mutta vastaavasti Suomeen jää todennäköisesti myös alueita, joille ei viikon aikana osu ainuttakaan sadepilveä.

Tiistaina lämpötila on päivällä enää 20–25 astetta, ja paikallisesti sade laskee lämpötilaa entisestään. Keskiviikon vastaisena yönä lämpötila on 10–15 astetta. Keskiviikkona lounaistuuli on aluksi edelleen kohtalaista, mutta heikkenee illalla. Säässä ei ole suurta muutosta verrattuna tiistaihin: pilvisyys vaihtelee monin paikoin, ja myös sadekuuroja ukkosineen tulee eri puolilla Suomea.

Päivälämpötila on 17–22 astetta, Lapin luoteisosassa 10–16 astetta.

Loppuviikosta kuurosateita tulee päivittäin laajoilla alueilla, ja myös ukkosen mahdollisuus pysyy päivästä toiseen. Päivälämpötilat asettuvat lähes koko maassa 17–22 asteeseen, ja Lapin pohjoisosassa sekä sateessa jäädään paikoin viiteentoista asteeseen tai jopa sen alle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)