”Julkispalvelut on keksitty ihan syystä”

Kansanedustajan mukaan sähkönsiirtoverkkojen myyminen oli Fortumilta paha virhe.
Voimalinjoja Oulussa 18. heinäkuuta 2019., LEHTIKUVA / EIJA KONTIO
Voimalinjoja Oulussa 18. heinäkuuta 2019., LEHTIKUVA / EIJA KONTIO

Kansanedustaja Terhi Koulumiehen (kok.) mielestä energiayhtiöltä Fortumilta oli paha virhe myydä sähkönsiirtoverkot ja ostaa saksalaisen energiayhtiö Uniperin osakkeita.

Fortum ilmoitti luopuvansa sähkönsiirrosta vuonna 2013. Sittemmin sähkönsiirto siirtyi uudelle Caruna-yhtiölle. Vuonna 2018 Fortum osti Uniperin osakkeita noin 3,76 miljardilla eurolla.

– Sähkönsiirtoinfrastruktuuri on monopoli, sellaisessa asiakkaat joutuvat maksamaan korkeaa hintaa. Julkispalvelut on keksitty ihan syystä, joskus ne ovat toimiva ratkaisu, Terhi Koulumies tviittaa.

Hänen mukaansa perusinfrastruktuuri ainakin on sellainen julkinen peruspalvelu, joka on ihan ymmärrettävä ja toimiva ratkaisu.

– Siksihän yhteiskunnat ovat aikoinaan syntyneetkin, kun on huomattu, että joitain asioita kannattaa tehdä enemmän yhdessä kuin erikseen.

Vasemmistoliitto ja Liike Nyt eivät ole mukana parlamentaarisessa sovussa.
Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan jo marraskuussa.
Noin 10 000 suomalaisella voi olla loppuvuonna liian korkea lisäprosentti, jos verokorttia ei päivitetä.
Mainos