Ruotsalaisia sotilaita. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Jukka Kopra: Ruotsi sitoutuu konkreettisesti Suomen puolustamiseen

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan yhteistyö tuo lisäturvaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsi saa päävastuun Suomeen tulevista Nato-joukoista. Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) näkee Ruotsin kehysvaltioroolin Suomen Nato-puolustuksessa Suomelle sopivana mallina ja alkuna yhä syvenevälle Pohjoismaiselle yhteistyölle.

– Tämä on tärkeä linjaus Naton Pohjoiselle ulottuvuudelle, sillä tämän myötä voimme aloittaa rakenteiden luomisen ja parantaa valmiuttamme. Vastuualueen sijainnista riippumatta, Ruotsi sitoutuu konkreettisesti Suomen ja Nato-alueen puolustamiseen, ja tätä työtä aletaan toteuttamaan käytännössä. Tämä tarkoittaa muun muassa materiaali- ja joukkotuotannon perustamista Ruotsiin, jotta läsnäolo voidaan uskottavasti toteuttaa ja ylläpitää myös mahdollisissa pitkäkestoisissa vaikeissa olosuhteissa, Kopra toteaa.

Suomeen tulevat joukot toimisivat Naton eteentyönnetyn läsnäolon eli FLF-mallin mukaisesti (Forward Land Forces). Käytännössä Ruotsin kehysvaltiorooli tarkoittaa sitä, että Ruotsi vastaa puolustuksellisten toimien ylimmästä johdosta ja joukkojen johtamisesta. Myös puolustusvastuussa oleva henkilöstö ja miehistö olisi todennäköisesti pääosin ruotsalaisia.

– Tämä on kustannustehokas ratkaisu ja sopii mallina hyvin Suomelle. Meille ei todennäköisesti tule pysyviä suuria joukkomääriä, vaan joukkojen läsnäoloa voidaan skaalata turvallisuustilanteen mukaan. Malli ei siis olisi samanlainen kuin esimerkiksi Virossa. Eteentyönnetyllä läsnäololla luomme kuitenkin rakenteet sille, että voimme nopeasti lisätä valmiutta ja nostaa hyökkäyskynnystä Naton pohjoisilla alueilla, Kopra sanoo.

– Tämä poliittinen linjaus on jatkoa hyvin sujuneelle yhteistyölle. Nyt yhteistyö alkaa konkretisoitua ja tuo lisäturvaa koko Pohjolaan. Konseptin rakentaminen jatkuu, jonka jälkeen alkaa pragmaattisempi työ sopimuksen toteuttamiselle ja Pohjoisen turvallisuuden lisäämiseksi”, Kopra toteaa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Asiakysymys

Onko Ylellä liikaa rahaa?

Yleisradioyhtiöiden rahoitus on Pohjoismaissa suunnilleen samalla tasolla, vanhempi yliopistonlehtori Kari Karppinen toteaa.

Asiakysymys

Onko Ylellä liikaa rahaa?

Yleisradioyhtiöiden rahoitus on Pohjoismaissa suunnilleen samalla tasolla, vanhempi yliopistonlehtori Kari Karppinen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)