Jukka Kopra odottaa vaurailta mailta enemmän tukea Ukrainalle

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan autamme kyllä Ukrainaa, mutta emme tarpeeksi.
Venäjän raunioiksi pommittama Vovthsansk. AFP/LEHTIKUVA/HANDOUT
Venäjän raunioiksi pommittama Vovthsansk. AFP/LEHTIKUVA/HANDOUT

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) ehdottaa, että EU-maat lisäisivät tukeaan Ukrainalle suhteessa bruttokansantuotteeseensa.

Hän puhui Ukrainan sotilaallisesta ahdingosta eurooppalaisten parlamenttien ulko- ja puolustusvaliokuntien edustajien kokouksessa Budapestissa tiistaina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Autamme kyllä Ukrainaa mutta emme tarpeeksi, jotta Ukrainan joukot oikeasti voisivat työntää venäläiset pois alueiltaan. Monella eurooppalaisella maalla olisi varaa parempaan, hän totesi.

Parantamisen varaa olisi hänen mukaansa myös Euroopan puolustusteollisen tuotantokyvyn vahvistamisessa.

– Myöskään ulkomaisen aseavun käytölle Ukrainassa ei pitäisi asettaa rajoituksia. Kaiken kaikkiaan meidän pitää olla paljon päättäväisempiä tuessamme Ukrainalle, Kopra sanoi.

Hän muistutti myös laittoman maahanmuuton ongelmista, joiden torjumisesta päävastuun kantavat EU:n ulkorajavaltiot.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– EU:n on luotava mekanismi, jolla ulkorajavaltioiden taloudellista taakkaa tämän yhteisen ongelman hoitamisessa helpotetaan. Lisäksi EU-lainsäädäntöä on kehitettävä siten, että viranomaisilla on paremmat lakiin perustuvat keinot estää laiton ja välineellistetty maahantulo, Kopra totesi.

Kopran lisäksi eduskunnasta kokoukseen osallistuivat Atte Kaleva (kok.), Anne Kalmari (kesk.) ja Mikko Savola (kesk.).

Kyseessä oli EU:n kiertävän puheenjohtajamaan järjestämä, puolen vuoden välein toistuva yhteistapaaminen Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan kanssa.

EU-maat ovat tiukentaneet viisumiehtoja venäläisille, mutta niitä myönnetään edelleen.
EU-johtajan mukaan suhde Donald Trumpin hallintoon on hyvin vaikea.
Mainos