Soutuvene Bodominjärven rannassa Espoossa maanantaina 10.kesäkuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Juhannuksen sääennuste meni uusiksi

Rankkasateet juhannusviikolla ovat mahdollisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Juhannusviikon ennuste Suomeen on muuttunut aiempaa ennustettua sateisempaan suuntaan. Tuoreen kuukausiennusteen on laatinut Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF.

Sen mukaan juhannusviikko on Suomessa tavanomaista lämpimämpi ja selvästi tavanomaista sateisempi.

– Viikon alussa Länsi-Euroopassa on matalapaine ja Suomen itäpuolella korkeapaine. Näiden välistä etelästä virtaa aiempaan verrattuna lämmintä ilmaa kohti pohjoista. Tämän kuukausiennusteen mukaan juhannusviikon keskilämpötilat ovat Suomessa 1–3 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, mutta lämpötilat tarkentuvat vasta lähempänä, Forecan meteorologi Anna Latvala sanoo blogissa.

Myös päivittäisennusteissa on näkynyt jopa rankkasateita.

– Suomi on juhannusviikolla matalapaineiden reitillä. Päiväkohtaisissa ennusteissa on ollut vielä paljon vaihtelua: jatkuuko ajoittain sateinen sää viikon loppupuolellakin eli juhannuksen aikaan, vai väistyvätkö enimmät sateet silloin. Viikon aikana edessä on näillä näkymin sekä sadekuuroja että paikoin myös yhtenäisempiä sadealueita. Kesäiseen tapaan mukana on hetkittäistä rankkasadetta ja ukkosta, Latvala toteaa.

Hänen mukaansa näyttää kuitenkin siltä, että juhannusviikolla matalapaineiden yhteydessä Suomeen alkaa levitä lämpimämpää ilmamassaa.

– Lämpötilat kohoavat vähitellen. Suuressa osassa maata lämpötila nousee ainakin hetkeksi 20 asteen lähettyville, mutta välillä runsaampi pilvisyys ja sateet viilentävät säätä. Helteet eli yli 25 asteen lämpötilat ovat myös mahdollisia juhannusviikon aikana eri puolilla maata, Latvala kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)