Jos perintövero poistetaan Ruotsin-mallilla, verot voivat jopa nousta

Kansanedustaja korostaa, että tavallisen perinnönsaajan verotus ei saa kiristyä.
Testamentti Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Testamentti Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) kertoo kannattavansa perintöveron poistamista.

– Mutta jos se tehdään niin, että tilalle tulee luovutusvoittovero, se on tehtävä niin, etteivät tavallisen perinnönsaajan verot nouse. Etenkin hankintamenon määrittely on silloin avainasemassa, Kauma kirjoittaa blogissaan Uudessa Suomessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän toteaa, että perintövero koetaan epäoikeudenmukaiseksi, koska perintönä saatu omaisuus, kuten vanhempien asunto tai kesämökki on aikanaan jo ehditty verottaa ja monesti myös kireän progression mukaan.

– Perintövero on ehdotettu korvattavaksi luovutusvoittoverolla. Jos muutos tehtäisiin esimerkiksi Ruotsin mallin mukaan, niin monella tavallisella perinnönsaajalla voisi verotus itse asiassa nousta eikä laskea, Kauma painottaa.

– Luovutusvoittovero nimittäin lasketaan useimmissa tapauksissa vertaamalla myyntihintaa alkuperäiseen hankintahintaan. Ja siitä sitten maksettaisiin veroa joko 30 prosenttia tai 34 prosenttia. Perintöveroprosentti sen sijaan on meillä ollut sukulaisuuteen perustuen lähes aina näitä alempi, ja se maksetaan perinnön arvosta kuolinhetkellä.

Siksi jos luovutusvoittoveroon siirrytään, onkin Kauman mukaan tärkeää määritellä, miten se tehdään.

– Joissakin maissa on hankintahinnaksi määritelty, ei alkuperäinen hankintahinta, vaan omaisuuden perintöhetken arvo. Silloin voiton ja siitä seuraavan veron määrä ei yleensä nouse niin suureksi, hän taustoittaa.

Mikä olisi veron alaraja?

Poimintoja videosisällöistämme

Lisäksi tulisi hänen mukaansa pohtia verotuksen alarajaa myös luovutusvoittoveroon siirryttäessä: sopisiko 30 000 euron alaraja, joka vuoden alusta tuli voimaan ja jota alemmista perinnöistä ei luovutusvoittoveroa menisi. Vai pitäisikö alaraja nostaa vielä ylemmäs.

– Ja olisiko luovutusvoittoveroprosentti perintötapauksissa juuri tuo nykyinen 30 tai 34, vai jokin muu?

Kauma jatkaa, että esimerkiksi perheyritysten sukupolvenvaihdoksissa perintöverosta luovutusvoittoveroon siirtyminen olisi ilman muuta hyödyllinen.

– Yritysten omistus ja varallisuus pysyisivät nykyistä todennäköisemmin Suomessa. Mutta järjestelmää ei pidä muuttaa vain heidän ehdoillaan. On ajateltava myös aivan tavallista perinnönsaajaa eli sitä asunnon tai mökin perijää, joka useissa tapauksissa vielä perii omaisuuden yhdessä sisarustensa kanssa, hän sanoo.

Valtiontalouden tasapainon kannalta on pohdittava myös sitä, miten miljardin euron potti menetetystä perintöverosta palautuisi valtion kassaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Jos veromuutos tehdään, pitää tuo puuttuva summa löytää jostakin.

Kauma sanoo olevansa huolissaan käydystä keskustelusta. Luovutusvoittoveroon siirtyminen voidaan toteuttaa useilla erilaisilla malleilla, joissa kaikilla on omat etunsa ja haittansa.

– Edellytän kuitenkin, että jos muutokseen päädytään, vaikutusarviot tehdään huolellisesti, etteivät aivan tavallisen, keskiluokkaisen ihmisen verot nouse jonkun muun ryhmän kustannuksella.

Mainos