Joka viides suomalainen tekee suojatiellä vaarallisen virheen

Jalankulkijoiden keskuudessa yleistyvä tapa ärsyttää monia.
Nainen katsoo puhelinta kävellessään kadulla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Nainen katsoo puhelinta kävellessään kadulla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Joka viides suomalainen myöntää, että puhelimen käyttö vie huomiota suojatien ylityksessä. Asia ilmenee Liikenneturvan tekemästä kyselystä.

Tarkkaamaton jalankulkija siirtää vastuuta turvallisuudestaan muille tienkäyttäjille. Lähestyvän ajoneuvon etäisyyttä ja nopeutta voi olla vaikea arvioida huomion ollessa muualla.

– Puhelin vie helposti katseen ja ajatukset pois liikenteestä eikä kävelijä ole poikkeus. Liikennettä tulee seurata, oli liikkeellä jalan tai muilla kulkuvälineillä. Kävelijä on liikenteessä tienkäyttäjä, jolla on tietyt oikeudet ja velvollisuudet. On kuitenkin syytä muistaa, että autoilijan on aina annettava jalankulkijalle tietä, jos hän on astumassa suojatielle, muistuttaa Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen tiedotteessa.

Jalankulkijan velvollisuuksiin kuuluu liikennesääntöjen noudattaminen ja toimiminen olosuhteiden edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella. Myös jalankulkijan on ennakoitava muita tienkäyttäjiä ja sovitettava oma toimintansa sen mukaan.

Älä kävele sokkona

Kyselystä kävi myös ilmi, että 63 prosenttia vastaajista piti puhelimen selailua kävellessä todella tai melko paheksuttavana.

– Puhelin kulkee kaikkialle mukana, mutta jos sitä on käytettävä liikenteessä, paras tapa on pysähtyä turvalliseen paikkaan esimerkiksi kadun reunaan. Myös kävelijänä saattaa aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille, jos kulkee kadulla katse puhelimeen suunnattuna, Loikkanen korostaa.

Loikkanen pohtii, miten vastamelukuulokkeiden kanssa liikkuvat pystyvät seuraamaan liikennettä.  

– Kun kuuloaisti on pois pelistä, jää ihmiseltä paljon toimintaa huomaamatta liikenteessä. Jos lisäksi katse on puhelimessa, niin silloin kannattaa olla vaikkapa kotisohvalla, ei liikenteessä, Loikkanen kommentoi.

Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia liikenteestä kyselyllä loppuvuodesta 2025. Kyselyn toteutti Verian ja siihen vastasi yhteensä 1 060 henkilöä.

Puhelimen käyttö aiheuttaa paljon läheltä piti -tilanteita ja kolareita.
Eniten parkkipaikkojen vähäisyydestä kärsivät kaupunkien keskustoissa asuvat, kertoo kysely.
Vika ei ole anturissa vaan siinä, mihin se on autossa sijoitettu.
Mainos