Verkkouutiset

Alle 40 000 euroa vuodessa tienaavista 40 prosenttia elää ilman mitään taloudellista puskuria. LEHTIKUVA

Joka neljännellä ei ole taloudellista puskuria

Kyselyn vastaajista 12 prosenttia arvioi voivansa elää säästöillään noin kuukauden.

Noin joka neljännellä (27 prosenttia) suomalaisella ei ole minkäänlaista taloudellista puskuria. Tämä tarkoittaa sitä, että he eivät pystyisi elämään kuukauttakaan ilman tuloja eli pelkillä säästöillä.

Asia ilmenee Danske Bankin teettämästä Lasikatto lompakossa -kyselytutkimuksesta. Pienituloisista 40 prosenttia elää ilman mitään taloudellista puskuria. Moni kotitalous on nyt tiukoilla elinkustannusten noustessa nopeasti.

Vastaajista 12 prosenttia arvioi voivansa elää säästöillään noin kuukauden. Alle 40 000 euroa vuodessa tienaavista 40 prosenttia elää ilman mitään taloudellista puskuria.

– Moni kotitalous on nyt poikkeuksellisessa tilanteessa, kun esimerkiksi sähkölasku ja asuntolainan korot vievät aiempaa isomman siivun käytettävissä olevista kuukausituloista. Monen taloudellinen mielenrauha on koetuksella, jos puskureita ei ole, sanoo Danske Bankin henkilöasiakkaista vastaava johtaja Riikka Laine-Tolonen tiedotteessa.

Laine-Tolonen kehottaa harkitsemaan asuntolainalle laina-ajan pidennystä, jos tarvitsee helpotusta ja nykyinen laina-aika ei ole jo kovin pitkä. Jos selviää hyvin lainanhoitokuluista, kannattaa pohtia laina-ajan pidennystä, jotta puskureiden säästämiselle jää enemmän tilaa. Hyvä lähtökohta taloudelliselle puskurille on, että omalla tilillä on neljän kuukauden menoja vastaava summa. Kyselytutkimuksen mukaan tällainen puskuri on 11 prosentilla suomalaisista.

– Asuntolainalle voi myös harkita lyhennysvapaata, kun tarvitsee väliaikaista apua arjen kuluista selviämiseen. Lyhennysvapaan voi hyödyntää myös säästämiseen, joka luo lisäturvaa talouteesi. Taloudellista mielenrauhaa voi parantaa myös ottamalla itselleen lainan takaisinmaksun turvan joko uuteen tai olemassa olevaan lainaan, Laine-Tolonen sanoo.

Vaikka lyhennysvapaiden kysyntä ei vielä ole Laine-Tolosen mukaan kasvanut, korkosuojan ottaminen on kiinnostanut asiakkaita. Suojausta kannattaa edelleen miettiä, jos laina on jäänyt suojaamatta koron nousulta.

– Jos korkojen nousu huolettaa, voi lainaan hakea esimerkiksi kiinteää korkoa, joka ei muutu sovitun ajanjakson aikana. Näin pystyy suunnittelemaan talouttaan paremmin, kun ei tarvitse huolehtia muuttuvista korkokuluista ja tietää, paljon maksat lainastasi seuraavat vuodet.

Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1518 yli 18-vuotiasta suomalaista ja tiedot kerättiin sähköpostikyselynä 13.-18. huhtikuuta 2022 välisenä aikana.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS