Teknologiajätit ovat tuplaamassa investointinsa tekoälyyn. Wall Street Journal -lehden mukaan Microsoft, Meta, Google ja Amazon ovat lisäämässä tekoälyinvestointejaan kymmenillä miljardeilla dollareilla tänä vuonna.
Microsoft, Google ja Meta ovat arvioineet yhteenlasketuiksi investoinneikseen tämän tilikauden aikana vähintään 215 miljardia dollaria (noin 207 miljardia euroa), mikä merkitsee yli 45 prosentin vuotuista kasvua, WSJ kertoo.
Amazon ei antanut koko vuoden arviota, mutta ilmoitti torstaina, että sen liiketoimintojen kokonaisinvestoinnit ovat kasvamassa yli 100 miljardiin dollariin ja suurin osa kasvusta tulee tekoälystä.
Vertailun vuoksi: Suomen valtion budjetti tänä vuonna on 88,8 miljardia euroa.
Tekoälypanostukset ovat samalla vastaus kiinalaiselle startupille DeepSeekille, joka esitteli tammikuussa uuden tekoälyn kielimallin, jonka yhtiö kertoi luoneensa murto-osalla kilpailijoidensa kustannuksista ja pienemmällä edistyneiden sirujen käytöllä. Asiantuntijat arvioivat DeepSeekin mallin jopa mullistavan amerikkalaisten tekoälyjättien globaalia johtoasemaa.
WSJ:n mukaan yhtiöiden panostukset osoittavat, että tekoälyn varustelukilpailu on edelleen vauhdissa huolimatta kiinalaisen DeepSeekin vaikutuksista tekoälymarkkinoihin.
Yhdysvaltalaisten teknojättien johtajien mukaan teknologia kehittyy ja alhaisemmat kustannukset tekevät tekoälystä edullisempaa, mikä lisää yritysten pilvipalveluiden kysyntää, joita tekoäly tarvitsee toimiakseen.
– Uskomme, että käytännöllisesti katsoen jokainen tänään tuntemamme sovellus keksitään uudelleen, ja sen sisällä on tekoäly, Amazonin toimitusjohtaja Andy Jassy sanoi WSJ:n mukaan torstaina.
– Tekoäly on varmasti suurin teknologiamuutos ja mahdollisuus liiketoiminnassa sitten Internetin, Jassy lisäsi.
Googlen emoyhtiö Alphabet ilmoitti, että se nopeuttaa investointeja tekoälyn palvelinkeskuksiin, ja yhtiön kokonaisinvestoinnit nousevat tänä vuonna noin 75 miljardiin dollariin, kun ne olivat viime vuonna 52,5 miljardia dollaria.
Microsoft aikoo käyttää 80 miljardia dollaria tekoälyn palvelinkeskuksiin kesäkuussa päättyvällä tilikaudella, ja menot kasvavat edelleen seuraavana vuonna.
Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella sanoi, että tekoälyä käytetään paljon laajemmin, mikä on hänen mukaansa hyvä uutinen.
– Kun tekoäly tulee tehokkaammaksi ja on helpommin saavutettavissa, näemme eksponentiaalisesti enemmän kysyntää, Nadella sanoi.
Myös Meta on kaavaillut huomattavia lisäinvestointeja tekoälyyn. Kaiken kaikkiaan yhtiön investoinnit ovat kasvamassa 60–65 miljardin dollariin tänä vuonna, joka on 70 prosenttia enemmän kuin analyytikot olivat ennustaneet, WSJ kirjoittaa.





