Jättimäinen siirtolaisten karavaani lähestyy USA:n rajaa

Siirtolaisia kerrotaan olevan noin 15000.
Kuvakaappaus videolta.
Kuvakaappaus videolta.

Noin 15 000 siirtolaisen karavaani on lähtenyt liikkeelle Etelä-Meksikosta. Siirtolaisjoukko on kulkemassa kohti Yhdysvaltain rajaa.

Asiasta kertoo viestipalvelu X:ssä yhdysvaltainen republikaanien kongressiedustaja Mayra Flores Vallejo. Julkaisunsa yhteyteen hän on jakanut sosiaalisessa mediassa julkaistun videon karavaanin etenemisestä. Video on katsottavissa jutun lopussa.

Karavaaniin kuuluu tiettävästi siirtolaisia ainakin 24 eri maasta.

Julkaisussaan Mayra Flores Vallejo toivoo, että paikalliset mediat uutisoivat liikkeellä olevasta siirtolaiskulkueesta.

Lähteen mukaan yhdysvaltalaisyritykset pelkäisivät Ukrainan valmistavan lisenssillä Patriot-ohjuksia halvemmalla ja tehokkaammin.
Kaikki Panaman lipun alla purjehtivan konttialuksen 17 miehistön jäsenet ovat tiettävästi hengissä.
Lakiesityksen arvioidaan lisäävän Venäjään kohdistuvaa painetta Ukrainan sodan lopettamiseksi.
Mainos