Järjestössä ”noin 30 erityisasiantuntijaa” – pärjäisikö vähemmällä?

Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö varoittaa alan leikkauksista.
Asiakkaita ja sairaanhoitaja Kivelän terveysasemalla Helsingissä joulukuussa 2022., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Asiakkaita ja sairaanhoitaja Kivelän terveysasemalla Helsingissä joulukuussa 2022., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö Soste varoittaa alan järjestöille kaavailtujen leikkausten vaikutuksista, kertoo Helsingin Sanomat.

HS kertoi tiistaina, että hallituksen kehysriihtä edeltävissä keskusteluissa on ollut esillä sote-järjestöjen tukien leikkausten aikaistaminen niin, että ne alkaisivat jo vuonna 2025 vuoden 2027 sijaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toimella voitaisiin saada karkeasti noin sadan miljoonan euron säästö.

– Summa on niin valtava ja sopeutumisaika nolla, että kyllä se pahaa jälkeä tekee joka tapauksessa, sanoo Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas HS:n haastattelussa.

Kiukas laskee, että kaavailtu leikkaus olisi noin 26-27 prosenttia kyseisten järjestöjen rahoituksesta.

Tilanne on hänen mukaansa vaikea, jos leikkaukset toteutuvat jo ensi vuodesta alkaen.

Poimintoja videosisällöistämme

– Se tarkoittaa, että koko kenttä käynnistää muutosneuvottelut.

Suomessa toimii yli 11000 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Leikkausuhan alla olevia avustuksia saa Kiukkaan mukaan noin 800 järjestöä.

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) kommentoi viestipalvelu X:ssä Sosten pääsihteerin ulostuloa huomauttamalla järjestön omasta erityisasiantuntijoiden määrästä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Pääsihteeri varoittaa tukileikkausten ajavan sote-järjestöt kaaokseen. Näin sanoo mies, jonka järjestössä on yksin n. 30 erityisasiantuntijaa, tms. Pärjäisivätkö vähemmällä? En osaa sanoa, mutta luku on kyllä järjestöön suuren tuntuinen, Wallinheimo kirjoittaa X:ssä.

Sosten verkkosivujen mukaan järjestössä työskentelee 22 erityisasiantuntijaa.

Lähi-idän tilanne osoittaa taas, miksi irtautuminen fossiilienergiasta on tärkeää, Sari Multala toteaa.
Sanna Marinin hallituksessa keskusta koki jäävänsä yksin, puheenjohtaja kertoo.
Minja Koskela kehuu Antti Kaikkosen ehdotusta.
Mainos