Yhdysvaltalainen Institute for the Study War -ajatushautomo on analysoinut Hormuzinsalmen tilanteen tuoreimpia käänteitä, selviää ajatushautomon päivityksestä X-viestipalvelussa.
ISW:n mukaan neuvotteluiden lopputulos on nykytietojen valossa Iranille edullinen.
Mediatietojen mukaan Yhdysvallat ja Iran ovat lähellä neuvottelutulosta ja sovun odotetaan syntyvän tänä viikonloppuna. Ajatushautomo kiinnittää huomiota neuvotteluiden lopputuloksena syntyvään yhteisymmärryspöytäkirjaan sekä Iranin ulkoministeri Abbas Aragchin tarkentaviin kommentteihin aiheesta.
Hänen mukaansa kulku Hormuzinsalmella olisi pöytäkirjan myötä Iranin ja Omanin valvonnassa, käytännön vastuun ollessa Iranilla. Kumpikin maa keräisi laivaliikenteeltä kulkumaksuja. Sotilaalliselle liikenteelle neuvoteltaisiin erillisratkaisuja.
ISW huomauttaa, että Hormuzinsalmen hallinta Iranin ehdoilla olisi vastoin Yhdysvaltojen pitkän linjan politiikkaa ja kansainvälisen merioikeuden käytäntöjä.
Iran on viikonlopun liepeillä jatkanut Hormuzinsalmen meriliikenteen vaikeuttamista voimakeinoin, vaikka neuvottelut ovat edelleen käynnissä.
Lue myös:
Donald Trump: ”Ydinpölykin” haetaan pois Iranista
Iran-neuvottelut olivat katketa helikopterin pudottamiseen – näin päät kääntyivät
MORE: An “open” strait under Iranian management is not a return to the pre-war status quo and would mean that Iran has accomplished a key war aim. ⬇️
— Institute for the Study of War (@TheStudyofWar) June 14, 2026
Iranian Foreign Affairs Minister Abbas Araghchi discussed the strait at length and noted that it is under Iranian and Omani… https://t.co/nJmKXH2PhU pic.twitter.com/iJkzT1C6US