Israel sanoo olevansa monen rintaman sodassa

Gazan lisäksi puolustusvoimien komentaja kertoo taisteluista muilla raja-alueilla.
Supernova-musiikkifestivaalin paikka, johon Hamasin terroristit hyökkäsivät 7. lokakuuta 2023. AFP / LEHTIKUVA / RONALDO SCHEMIDT
Supernova-musiikkifestivaalin paikka, johon Hamasin terroristit hyökkäsivät 7. lokakuuta 2023. AFP / LEHTIKUVA / RONALDO SCHEMIDT

Israel käy tällä hetkellä monen rintaman sotaa. Näin kertoo maan puolustusvoimien komenteja, kenraaliluutnantti Herzi Halevi. Gazan lisäksi Israel taistelee muillakin raja-alueillaan. Asiasta kertoo The Times of Israel.

Halevin mukaan Israelin turvallisuusjoukot ovat nyt tavallista korkeammassa valmiudessa muslimien pyhän kuukauden Ramadanin vuoksi. Hän sanoo terroristijärjestö Hamasin haluavan herättää sekasortoa Länsirannalla ja Jerusalemissa.

– Olemme monen rintaman sodassa Libanonissa, Syyriassa, Juudeassa ja Samariassa [Länsirannalla], ja Gazassa, sekä kaukaisemmissa asioissa, Harlevi totesi The Times of Israelin mukaan.

– Jokaisella, joka ikisellä sotilaalla… on vastuu kaikista areenoista, koska jokainen tapahtuma yhdellä areenalla todella vaikuttaa ja voi aiheuttaa [muutoksia] myös muilla alueilla, hän lisäsi.

Nyt nähtävä sota Gazassa alkoi, kun Hamas hyökkäsi Israeliin 7. lokakuuta tappaen 1 200 ihmistä ja ottaen yli 250 panttivankia. Hyökkäyksen laukaiseman ketjureatktion pelätään sytyttävän laajempia alueellisia konflikteja.

Kyseessä on epätavallinen julkinen ero Yhdysvaltain presidentistä.
Mainos