Isoin ongelma ei ole lääkärien määrä, vaan verotus

Hallitus on tehnyt päätöksen lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen lisäämisestä.
Lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja lisätään. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN
Lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja lisätään. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan työn verotuksen korkea proggressio on johtanut siihen, etteivät suomalaisten lääkärien kannata ottaa vastaan lisätyötä. Hän viittaa ylilääkärin, dosentti Jyri Toikan kirjoitukseen viestipalvelu X:ssä.

Toikka on jakanut uutisen hallituksen päätöksestä lisätä lääkärikoulutettavien määrää 70 uudella vuosittaisella aloituspaikalla. Ylilääkärin mukaan aloituspaikkoja ei tarvittaisi lisää. Sen sijaan korkeaa työn verotusta tulisi uudistaa.

– Ratkaistaan pää märkänä ongelmaa, jota ei ole. Ongelma on marginaaliverotus, Toikka kirjoittaa.

Romakkaniemi on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa Suomen työn verotus on liian tiukkaa, mikä ei kannusta lääkäreitä tekemään enempää töitä. Romakkaniemi arvioi, että lääkärit maksavat tehtyjen lisätyötuntien palkasta maksetaan liki 60 prosenttia veroja jo 3-4 viikottaisen työpäivän jälkeen. Tämä ei kannusta lääkäreitä ottamaan vastaan lisätyötä, hän perustelee.

– Isoin ongelma ei ole lääkärien määrä, vaan Suomen ylikireä työn verotuksen progressio, Romakkaniemi sanoo.

Liiton mukaan moni pieni vaiva voitaisiin hoitaa jo apteekissa.
Laskelman mukaan noin 40 prosenttia työnantajan palkkakulusta kuluu veroihin ja veronluonteisiin maksuihin.
Osmo Soininvaaran ennustaa lääkäreiden vastustuksen vaikeuttavan tekoälyn hyödyntämistä.
Mainos