58 prosenttia suomalaisista ei halua matkustaa Etelä-Eurooppaan kesällä, koska helleaallot, kuivuus ja maastopalot ovat niin yleisiä alueella kesäkuukausina. Asia selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä. Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Verian.
Helteisiin liittyviä riskejä kannattaa punnita huolella ennen matkan varaamista, muistuttaa LähiTapiolan korvausasiantuntija Sari Laakso. Helle ei yksin ole matkustajavakuutuksesta korvattava syy matkan peruuntumiseen tai keskeytymiseen.
– Euroopan kesät eivät ole enää entisensä. Kannattaa pohtia, millainen matka itsellä on toiveissa ja onko tarpeen matkustaa kohteeseen, jossa lämpötila voi nousta korkealle ja esimerkiksi maastopaloriski kasvaa suureksi, Laakso sanoo tiedotteessa.
– Äärimmäiset helteet vaikuttavat matkalla viihtymiseen, mutta ne voivat tuoda myös terveydellisiä riskejä etenkin lapsille ja ikääntyneille sekä pahentaa perussairauksien tilaa. Helteet ja maastopalot voivat aiheuttaa myös esimerkiksi sähkökatkoja tai lentojen viivästyksiä ja uudelleenreitityksiä, Laakso jatkaa.
LähiTapiolan matkustajavakuutuksesta korvattiin viime vuonna toistasataa luonnonkatastrofista johtuvaa matkan keskeytymistä, peruuntumista tai myöhästymistä.
– Matkan peruuntuminen voidaan korvata vain, jos matkan suunniteltu alkamispäivä on alle 30 vuorokauden päässä siitä, kun vakuutusehdoissa mainittu viranomainen on antanut suosituksen välttää kaikkea matkustamista kohteeseen tai poistua kohteesta. Jos jo varatun matkan suhteen tulee myöhemmin katumapäälle, ennen lähtöä kannattaa selvittää kohteen vaihdon tai matkan myöhemmäksi siirtämisen mahdollisuus. Lisäksi aina kannattaa tarkistaa, onko matkustajavakuutus voimassa ja onko sen turva riittävä omiin tarpeisiin, Laakso sanoo.
Arjen katsaus -kyselyn mukaan 68 prosenttia suomalaisista kertoo lisäksi välttävänsä suosituimpia matkakohteita, joissa massaturismi aiheuttaa ongelmia. 56 prosenttia valitsee matkakohteensa entistä tarkemmin, koska Euroopan turvallisuustilanne on kiristynyt Ukrainan sodan myötä.
– Aseellisista selkkauksista tai terrori-iskuista johtuvat matkan keskeytymiset ja peruuntumiset ovat LähiTapiolan vahinkotietojen mukaan onneksi harvinaisia.
Kyselyyn vastasi 1100 henkilöä 4.–11.4.2025 välisenä aikana. Vastaajat edustavat Manner-Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 3,0 prosenttiyksikköä koko aineiston tasolla.
Kolme vinkkiä sujuvaan matkantekoon
1. Varaudu matkakohteesi riskeihin ennalta. THL:n Matkailijan terveysoppaasta löytyy maakohtaiset suositukset varautumiseen, kuten tietoa rokotustarpeista, sekä tietoa matkustuskohteen terveysriskeistä. Euroopassa matkustaessa muista ottaa mukaan eurooppalainen sairaanhoitokortti.
2. Tarkista, että vakuutuksesi on voimassa ja vakuutusturva on reissuusi sopiva. Esimerkiksi kiipeilylajeihin tarvitsee lisäturvan.
3. Ulkoministeriö suosittelee matkustajailmoituksen tekemistä ulkomaille ja etenkin riskialttiille alueelle matkustaessa. Tällöin kotimaan viranomaiset voivat tarvittaessa auttaa esimerkiksi kriisitilanteessa.
Lähde: LähiTapiola





