Isis tuhonnut jo toisen muinaismuiston – kyseessä Unescon maailmanperintökohde

Isis on lauantaina tehnyt tuhoa muinaisen Hatran kaupungin jäänteissä, kertoo BBC.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viime torstaina terroristijärjestö Isisin raportoitiin tuhonneen muinaisen Nimrudin kaupungin jäännöksiä Irakissa. Nyt terroristit ovat iskeneet myös toiseen Irakissa sijaitsevaan muinaismuistoon, Mosulin lounaspuolella sijaitsevaan autioituneeseen Hatran kaupunkiin.

Hatran yli 2000 vuotta vanha linnoituskaupunki oli aikoinaan vilkas kauppakeskus ja pysähdyspaikka kuuluisan silkkitien varrella. Rooman keisarit yrittivät useaan otteeseen turhaan valloittaa sitä.

Kaupungin säilyneiden rakennusten arkkitehtuurissa oli nähtävillä roomalaisia, hellenistisiä ja itämaisia vaikutteita. Kaupungin rauniot ovat Unescon maailmanperintöluettelossa.

Isisin joukkojen kerrotaan tuhonneen kaupungin jäänteitä tänään lauantaina muun muassa puskutraktoreilla. Terroristijärjestön mukaan muinaiskaupungin alttarit ja patsaat olivat ”epäjumalankuvia”, jotka täytyi tuhota.

Ei ole vielä selvillä, kuinka laajaa tuhoa terroristit ovat saaneet muinaiskaupungin jäänteissä aikaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)