IS: Pekka Haavisto muutti viikossa puheensa venäläisten viisumeista

EU-komissio vaati Suomea tiukentamaan viisumikäytäntöjään, silloinen ulkoministeri halusi löyhempää linjaa.
Pekka Haavisto 3. lokakuuta 2023 Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Pekka Haavisto 3. lokakuuta 2023 Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Presidenttiehdokas Pekka Haavisto (vihr.) ei Ilta-Sanomien haastattelussa vielä viime viikolla muistanut, että oli toivonut höllennyksiä venäläismatkailijoiden viisumikäytäntöihin ollessaan ulkoministeri vuonna 2019.

Nyt uudessa haastattelussa Haavisto muistaa, että komission suunnasta tuli kritiikkiä, minkä jälkeen käytäntöjä muutettiin.

EU-komissio teki tarkastuksen Suomen viisumikäytännöistä vuonna 2018 ja piti osaa puutteista vakavina, ja mahdollisesti turvallisuusuhkaa aiheuttavina.

Syyskuun alussa 2019 Suomi kiristikin venäläisiä koskevia viisumivaatimuksiaan, mutta Haavisto lähetti IS:n mukaan viestin ”vielä kalkkiviivoilla”, että venäläisiltä vaadittavien lisätietojen ja liitteiden suhteen tulee noudattaa niin joustavaa linjaa kuin Schengen-säädösten puitteissa on mahdollista.

Haavisto selittää asiaa muun muassa ministerin työmäärällä ja kiistää, että olisi yrittänyt vesittää komission vaatimuksia tiukemmasta viisumilinjasta.

– Sanotaan näin, että ministerin pöydälle ”landaa” päivittäin kymmeniä ja kymmeniä asioita. Osasta keskustellaan erityisavustajan kanssa ja käydään läpi, mikä on mahdollisesti linja. Tämä ei ole millään tavalla sellainen, joka olisi jäänyt syksyllä 2019 omaan muistiini. Tämä ei ole ollut iso kysymys silloin, Haavisto sanoo IS:lle.

Wildberriesin asiakkaista ja yrittäjistä huomattava on naisia. Heistä monet ovat jo valmiiksi sodassa kaatuneiden äitejä ja siskoja.
Kohteina ovat erityisesti valtion, kriittisen infrastruktuurin ja puolustusteollisuuden parissa toimivat organisaatiot.
Lentoyhtiöiden lentoajat pitenevät ja kustannukset kasvavat.
Mainos