SDP:n eduskuntaryhmä kokoontui tiistaina puimaan häirintäkohua, joka on riepotellut puoluetta jo viikkojen ajan. Ilta-Sanomat on haastatellut yhdeksää kokoukseen osallistunutta. He esiintyvät jutussa nimettöminä asian herkkyyden takia.
IS:n lähteiden mukaan kokouksen isoin puheenaihe oli häirinnän paljastaneen kansanedustaja Ville Merisen (sd.) toimintatavat. Toinen teema liittyi ”oman pesän likaamiseen”. Varsinaisesta ongelmasta eli häirinnästä, epäasiallisesta toiminnasta tai huonosta käytöksestä kokouksessa ei IS:n tietojen mukaan juurikaan keskusteltu.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin puheenvuoroa kuvaillaan ”myllytykseksi”. Hänen kerrotaan paheksuneen kokouksessa vahvasti kansanedustajia, joiden hän olettaa ”vuotaneen” medialle erilaisia tietoja ja väitteitä häirintäkohun aikana. Näiden SDP:n kansanedustajien nimiä hän ei IS:n mukaan maininnut.
– Antin viesti oli se, että oman pesän likaamisen pitää loppua ja että likaajien nimet kyllä tiedetään, eräs lähde tulkitsee puheenvuoroa IS:lle.
– En ole koskaan nähnyt häntä sellaisena. Hänen olemuksensa oli hermostunut ja jotenkin pelokas, eräs lähde arvioi.
– Ikään kuin hän tietäisi tai pelkäisi, että jotain vielä tulee, eräs lähde analysoi.
IS:n lähteet kertovat, että Ville Merinen sai kokouksen puheenvuoroissa moitteita ja syytöksiä puolueen vahingoittamisesta. He myös ihmettelevät sitä, että häirintäkohuun kytkeytyvät kansanedustajat Kim Berg ja Marko Asell saivat osakseen myötätuntoa kollegoiltaan.
IS tavoitti Antti Lindtmanin kommentoimaan kokouksen kulkua ja sitä, ettei lähteiden mukaan siellä juurikaan keskusteltu epäasiallisesta toiminnasta, huonosta käytöksestä ja häirinnästä.
– Kokouksessa puhuttiin monista teemoista. Suomen heikosta taloudesta, velkaantumisesta ja heikkenevästä työllisyydestä. Puheenvuoroni ensimmäinen asia oli, että kaikenlainen häirintä on otettava vakavasti, eikä minkäänlaista häirintää pidä hyväksyä. Samassa hengessä puheenvuoroja käyttivät myös monet muut edustajat, Lindtman viestitti IS:lle.
LUE MYÖS:
SDP:n Ville Merinen vaatii: Avustajaa kähmivä edustaja on erotettava ryhmästä
Nyt puhuu SDP:n Ville Merinen: Olen erittäin nolona puolueestani





