Yhdysvaltojen iskujen kohteeksi joutuneesta Fordowin maanalaisesta uraaninrikastamosta on julkaistu uusia satelliittikuvia, kertoo BBC. Kuvat ovat tiettävästi ensimmäiset, jotka on otettu Yhdysvaltojen iskujen jälkeen.
Fordowin ydinlaitos sijaitsee syvällä vuoren uumenissa noin 80-90 metrin syvyydessä. Juuri laitoksen syvyys on aiheuttanut sotasuunnittelijoille päänvaivaa, sillä vain harva pommi kykenee iskemään niin syvälle maan alle.
Esimerkiksi Israelilla ei ole laitoksen tuhoamiseen soveltuvaa aseistusta. Yhdysvallat taas käytti iskussa GBU-57 -bunkkerintuhoajaa, joka on maan arsenaalin tuhovoimaisin ei-ydinasepohjainen räjähde.
Tuoreissa satelliittikuvissa näkyy, että Yhdysvallat iski GBU-57 -pommeilla kahteen erilliseen kohtaan. Molempiin kohtiin iskettiin ainakin kolmella pommilla, sillä kraatereita on molemmissa kohdissa näkyvillä kolme. Yhdysvallat on aiemmin kertonut, että Fordowin laitokseen iskettiin yhteensä 12 pommilla.
Kraatereiden ympärillä on satelliittikuvissa näkyvissä harmaata pölyä ja romua.
Kraaterit itsessään eivät ole suuria ja sellaisia, joita 14 tonnin painoisesta GBU-57 -pommista kuvittelisi aiheutuvan. Tämä johtuu tiedusteluyritys McKenzie Intelligence Servicesin analyytikon Stu Rayn mukaan siitä, että GBU-57 on suunniteltu kaivautumaan syvälle maan alle ennen räjähtämistään.
– Et näe valtavaa räjähdystä iskupaikalla, koska [pommia] ei ole suunniteltu räjähtämään sisäänkäynnillä, vaan syvemmällä laitoksessa, Ray kertoo.
Ray arvelee myös kraaterien ympärillä olevan harmaan pölyn olevan lähtöisin betonista.
Satelliittikuvissa näkyy, että laitoksen viralliset sisäänkäynnit on tukittu, ilmeisesti maa-aineksella. Ray uskoo, että tämän tarkoitus oli ehkäistä mahdollista sisäänkäynteihin kohdistuva iskua.
Avointen lähteiden tutkijana tunnettu kommentaattori Oliver Alexander taas pohtii viestipalvelu X:ssä, että pommit kohdistettiin selvästi Fordowin laitoksen kahteen rinnakkain sijaitsevaan saliin. Laitoksen sisäinen rakenne tiedetään ainakin jossain määrin kansainvälisen ydinenergiajärjestö IAEA:n tarkastusten ansiosta.
Alexander arvelee myös, että pommeilla iskettiin laitoksen ilmastointikanaviin onnistumismahdollisuuksien maksimoimiseksi.
Toistaiseksi on kuitenkin epävarmaa, kuinka suuria vaurioita pommit saivat aikaan itse laitoksen sisällä. Yhdysvaltojen puolustusministeriön mukaan arviointi laitokselle aiheutuista vahingoista on vielä kesken.