Verkkouutiset

Näin Iranin hyökkäykselle oikeasti kävi. Kuvassa Jordaniaan tippunut ilmaan tuhottu ohjus. AFP / LEHTIKUVA / AHMAD SHOURA

Iranin valtion televisio näytti Israelin tuhoja – video oli Chilen metsäpaloista

Sadoilla ohjuksilla ja lennokeilla ei ollutkaan toivottua vaikutusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iranin valtion televisio on juhlistanut viime öistä hyökkäystään Israelin kimppuun railakkaasti. Ongelmana vain on ollut, ettei hyökkäys tuottanut sellaisia tuloksia, joita kelpaisi esitellä. Israel ja sen liittolaiset onnistuivat tuhoamaan 99 prosenttia sadoista ohjuksista ja lennokeista. Niinpä maan uutisoinnissa onkin päädytty käyttämään kuvitusta metsäpalosta maailman toiselta puolelta Chilestä.

Asiaan on kiinnittänyt huomiota viestipalvelu X:ssä muun muassa BBC:n toimittaja ja faktantarkistaja Shayan Sardarizadeh. Hän on jakanut jutun alta löytyvän videon ja verrannut sitä kuvakaappaukseen Iranin valtion television lähetyksestä.

– Iranin valtion televisio on näyttänyt tätä videota jatkuvasti tänä iltana todisteena siitä, että sen ohjukset osuivat maahan ja kohteisiin Israelissa, Sardarizadeh kirjoittaa.

Alunperin luultiin, että video olisi peräisin Teksasista ja olisi liittynyt maatilapaloon maaliskuulta, mutta toimittaja korjasi myöhemmin, että kyseessä onkin video Chilen metsäpaloista helmikuulta.

– Cazadores de Fake Newsin (espanjankielinen valeuutisia paljastava tili) mukaan klippi näyttää tulipaloa Achupallasissa (Viña del Marissa) Chilessä ja se on kiertänyt sosiaalisessa mediassa helmikuusta lähtien.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)