Teheran kuvattuna joulukuussa 2025. AFP / LEHTIKUVA / ATTA KENARE

Iranin internetkatko voi muodostua osaksi laajempaa digitaalista kontrollijärjestelmää

Asiantuntijan mukaan internetiin pääsy saattaa jatkossa edellyttää tarkastusprosessia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iranin internetkatko on nyt kestänyt kymmenen päivää. Arviolta 92 miljoonaa ihmistä on ilman internetyhteyksiä, ja myös puhelin- ja tekstiviestiliikenne on häiriintynyt. Katko alkoi 8. tammikuuta. Ulkoministeri Abbas Araghchi on perustellut katkoa kuvaamalla sen olevan vastaus ulkopuolelta ohjattuihin ”terroritekoihin”, kertoo BBC.

Hallitus ei ole ilmoittanut, milloin internetyhteydet palautetaan. Uutistoimisto IranWire raportoi kuitenkin 15. tammikuuta, että hallituksen tiedottaja Fatemeh Mohajerani sanoi kansainvälisen internetyhteyden olevan poissa käytöstä ainakin Iranin uuden vuoden juhlaan, jota vietetään maaliskuun lopussa. BBC:n mukaan on kuitenkin viitteitä siitä, ettei yhteyksiä välttämättä olla palauttamassa lähiaikoina.

Internetin käyttöä ja rajoittamista seuraava taho FilterWatch pitää katkoa osana laajempaa muutosta. Sen mukaan viranomaiset ovat kiireellä ottamassa käyttöön järjestelmiä ja sääntöjä, jotka irrottavat Iranin kansainvälisestä internetistä. FilterWatchin mukaan käyttäjillä ei pitäisi olla odotuksia yhteyksien avaamisesta tai siitä, että niiden palautuessa yhteydet palaisivat entiseen muotoonsa.

FilterWatchin mukaan katkos viittaa siirtymään kohti äärimmäisempää ”digitaalista eristäytymistä” ja lisääntynyttä valvontaa verkossa. Myös Miaan Groupin kyberturvallisuuden ja digitaalisten oikeuksien johtaja Amir Rashidi arvioi, että viranomaiset ovat siirtymässä kerrokselliseen järjestelmään, jossa pääsy globaaliin internetiin ei ole enää automaattista vaan edellyttää erillistä hyväksyntää. Rashidin mukaan pääsy tapahtuisi rekisteröitymis- ja tarkastusprosessin kautta, ja tekninen infrastruktuuri tällaista järjestelmää varten on ollut olemassa jo vuosia.

Jos raportit pitävät paikkansa, Iran suunnittelee eräänlaista pysyvää kiinalaisen ja venäläisen internetvalvontamallin yhdistelmää.

– Iranissa näyttää olevan liikehdintää, jossa ihmiset pyritään eristämään kaikesta sähköisestä viestinnästä, ellei hallitus ole antanut siihen erikseen lupaa, sanoo Surrey’n yliopiston tietoturva-asiantuntija, professori Alan Woodward.

Woodwardin mukaan iranilainen hallinto on todennäköisesti edennyt pidemmän aikavälin suunnitelmissaan ja käyttää nykyistä internetkatkoa mahdollisuutena tehdä tekniset muutokset ja antaa tarvittavat määräykset nyt, kun yhteydet ovat poikki.

Rashidin mukaan kysymys ei ole enää tekninen vaan poliittinen. Hänen mukaansa se, toteutetaanko tällaiset järjestelmät täysimääräisesti nyt, riippuu poliittisesta tahdosta.

Satelliittipohjaiset internetpalvelut, kuten Starlink ja muut niin sanotut LEO-palvelut, ovat vaikeuttaneet viranomaisten mahdollisuuksia valvoa tiedonkulkua Iranissa protestien aikana. Hallitus on kuitenkin pystynyt häiritsemään osaa Starlink-yhteyksistä.

Nykyinen internetkatko on kestänyt pidempään kuin mikään aiempi katkos Iranissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)